Pääkirjoitus

Voitto kotiin kan­nus­tuk­sel­la

Urheiluhengen nostattamisen huippusuorituksista sai nauttia viime viikolla useampaan kertaan. Kannustamisen kunniamainintoja olisi voinut jakaa niin keskiviikkona lasten yleisurheilukilpailussa kuin perjantaina mölkkyottelussa.

Kilpailut olivat kovin erilaisia keskenään, sillä keskiviikkona urheilukentän tähtinä loistivat lapset, kun taas perjantaina kenttää hallitsivat pääasiassa aikuiset.

Tapahtumien osallistujia yhdisti kuitenkin leikkimielisyys ja kanssakilpailijoiden tukeminen. Lasten kilpailuissa kannustus näkyi selkeimmin juoksujen aikana. Lähtöä jännitti juoksijoiden lisäksi muut kilpailijat. Maaliviivalla useampi lapsi napattiin iloiseen halaukseen eivätkä sarjansa viimeisetkään jääneet ilman riemukkaita aplodeja.

Mölkkyfinaalin heitoista paistoi läpi kilpailijoiden kokemus ja toisaalta myös tuurin vaikutus suorituksiin. Joukkuekaverit keskittyivät yksittäisen pelaajan heittoon lähes yhtä kovasti kuin pelaaja itse. Onnistuneet heitot kuorrutettiin kirkkailla onnenkarjahduksilla.

Kun urheilussa hienoihin suorituksiin ylletään kannustuksella, voisi hengen nostatus toimia kimmokkeena loanheiton sijaan myös muilla kentillä.

Tehtäväänsä vasta kiinni päässeet uudet kaupunginvaltuutetut sekä luottamuspaikan saaneet lautakuntien jäsenet voisivat tarvita päätöstensä tueksi terävien huomautusten lisäksi myös kannustusta.

Kaupunkilaisten oikeutena ja tehtävänä on kertoa mielipiteitään luottamushenkilöille valtuustokauden aikana. Kipeitä kompromisseja joutuu jokainen heistä tehtävänsä aikana tekemään. Eriävän mielipiteen esittäminen voisi kenties olla helpompaa, jos tietää, että kotikylällä taputetaan myös olalle.