Pääkirjoitus

Vielä pitää jaksaa tais­tel­la

Korona ei yritä valloittaa Suomea, eikä se vie meiltä itsenäisyyttämme. Uhrejakaan ei ole niin paljon, kun oli sotavuosina. Käymme kuitenkin edelleen kovaa taistelua koronaa vastaan. Meidän pitää turvata oman henkemme lisäksi kaikkien muiden henki.

Vuosi sitten moni jo luuli, että koronataistelu olisi nyt voitettu. Tämän syksyn aikana tilanne on kuitenkin pahentunut entisestään, ja Etelä-Afrikasta leviämään lähtenyt omikronmuunnos aiheuttaa lisää huolta.

Kansainvälisesti mitattuna olemme selvinneet hyvin koronataistelussa. Muiden maiden tavoin myös me olemme kokeneet yllätyksiä ja on tullut takapakkeja, mutta niistäkin olemme selvinneet ainakin tyydyttävästi. Vielä on jaksettava taistella kuin sotaveteraanit tekivät rintamalla. Tarvitsemme sitkeyttä ja lähimmäisen rakkautta, että vielä joskus saamme nujerrettua näkymättömän vihollisemme, koronan.

Koronan lisäksi meitä on viime viikkoina huolestuttanut siirtolaisten rajakriisi Valko-Venäjän ja Puolan rajalla. Valko-Venäjä lennätti maahan tuhansia siirtolaisia ja kuljetti heidät Puolan vastaiselle rajalle sekä ilmeisesti lupasi siirtolaisille, että he pääsisivät EU:hun. Tämä ei ole käynyt EU:lle.

Rajakriisi on herättänyt keskustelua myös Suomessa. Oppositiopuolueet ovat jo vaatineet hallitukselta nopeita toimia lainsäädännön muuttamiseksi. Hallitus on vakuuttanut, että Suomi estäisi turvapaikanhakijoiden tulon, jos Venäjä aloittaisi Valko-Venäjän tavoin hybridioperaation itärajalla.

Epävakaasta tilanteesta huolimatta hyvää tulevaa itsenäisyyspäivää.

Jarno Ranta