Pääkirjoitus

Vielä löytyy kök­kä­hen­keä

Turha sitä on piilotella, vaan myönnetään reilusti. Jurvasta löytyy kökkähenkeä, kun sitä oikein tarvitaan. Tämä tuli todistetuksi viikonloppuna, kun Jurvan ampumahiihtostadionilla järjestettiin ampumajuoksun SM-kisat.

Jokaisena kolmena kisapäivänä satakunta keltaliivistä talkoolaista oli hoitamassa omaa vastuualuettaan ja varmistamassa, että kisoista jää varmasti niin kilpailijoille, huoltajille kuin kannustusjoukoillekin hyvä mieli. Tässä Jurvassa todellakin onnistuttiin ja siitä kannattaa jokaisen paikkakuntalaisen iloita.

Vaikka viikonlopun kisat tältä osin toteutuivat hienosti, on syytä todeta, että talkoolaisten rekrytointi ei ole helppoa työtä.

Eri tapahtumien järjestäjien mukaan tehtäväänsä sitoutuvia talkoolaisia on ollut vuosi vuodelta aina vain vaikeampaa saada mukaan toimintaan. Ydinporukka, se sukupolvi, joka on ollut aina valmis auttamaan ja osallistumaan, pitää kyllä vielä pintansa, mutta kuinka kauan. Harmaantumista eivät hekään pysty estämään.

Iso osa talkootyöstä on sellaista, jonka kuka tahansa halutessaan oppii tekemään.

Viikonlopun kisoissa auttavia käsiä tarvittiin muun muassa katuharjan varteen ampumapaikalle, makkaran paistajiksi grillin äärelle, erilaisiksi kirjureiksi sekä varmistamaan, että urheilijat luovuttavat kilpanumeroliivinsä maalialueella.

Talkooväkeä tarvitsevien tapahtumien aikana kaikilla varmasti riittäisi tekemistä myös kotona eikä aina paikalle pääse auttamaan, vaikka mieli kuinka tekisi. Tärkeintä on, että osallistuu silloin, kun se on mahdollista, oli järjestettävä tapahtuma sitten iso tai pieni. Kun talkootaakka jakautuu vuoden aikana mahdollisimman monelle, ei kukaan lyyhisty sen painon alla.