Vielä muutama sana Pekka Koskinen kirjoitti Jurvan Sanomissa (14.6.) reaktiona siihen, että lehden aikaisemmassa jutussa oli käytetty sanaa teloitus kuvaamaan jatkosodan aikaista tapahtumaa, joka johti mm. isoisäni veljen Mauri Seppälän kuolemaan.
En tässä rupea käsittelemään kysymystä siitä, millä nimellä tapahtumaa pitäisi kuvata. Totean vain, että en minä eikä kaimani ollut tapahtumapaikalla ja että tapahtumasta on monia eri versioita. Haluan kuitenkin tuoda esiin muutamia muita seikkoja liittyen Koskisen kirjoitukseen.
Koskinen painottaa sekä kirjoituksensa alussa että lopussa kansalaisten selkeää velvollisuutta osallistua yhteiskunnan puolustamiseen poikkeusoloissa, joista yksi tietenkin on sota. Tähän periaatteeseen voin suurelta osin myös yhtyä. Viime kädessä jokaisen ihmisen pitää kuitenkin itse päättää, mikä on hänen omantuntonsa kanssa sopusoinnussa.
Esivallan käskyjen noudattaminen ei vapauta meitä moraalisesta (eikä joissakin tilanteissa myöskään juridisesta) vastuusta omasta toiminnastamme. Esivallan antamat käskyt eivät nimittäin välttämättä ole oikeutettuja.
Jälkikäteen tarkastellen jatkosodan lopputulos ei ollut suomalaisten kannalta pahin mahdollinen: natsi-Saksa kukistettiin eikä Suomi joutunut Neuvostoliiton miehittämäksi vaan demokratia maassamme säilyi. Tästä on suuri kiitos sodassa taistelleille sotilaille, joista moni menetti myös henkensä. Tämä on kiistatonta.
Epäselvää on, oliko jatkosota samalla tavalla välttämätön kuin talvisota. Ajopuuteoriaa ei kukaan ottane enää vakavasti. Kiistatonta on, että Suomi taisteli jatkosodassa oman sotansa lisäksi natsi-Saksan liittolaisena ja juuri Tainuskylän tapahtumien aikaan tämä liittolainen syyllistyi hirvittäviin rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
Mitä olisi tapahtunut, jos natsi-Saksa olisi voittanut sodan? Mikäli tätä näkökulmaa painotetaan, eivät asiat välttämättä näyttäneet silloin päätöksiä tehneiden näkökulmasta niin mustavalkoisilta, kuin minä Koskinen ne esittää.
Isosetäni päätyi lopulta siihen, että hän ei pitänyt sotaa oikeutettuna. Äidilleen hän sanoi tullessaan lomalle, että hän ei voinut enää rintamalle palata, koska oli jo tehnyt liian monta lasta isättömäksi.
En pidä hänen päätöstään rikollisena. Lopuksi totean vielä, että Koskisen huoli ikävistä pintaan tulevista tunteista ei vakuuta, kun hän kirjoituksessaan käyttää sarkasmia luonnehtiessaan joitakuita.
Pekka Santtila, professori
Helsinki