Eläinsuojelulaki edellyttää, että pulassa olevaa eläintä on autettava aina, oli kyseessä sitten lemmikki-, koti- tai villieläin. Tämä velvollisuus koskee jokaista suomalaista, oli eläimen hätä ihmisen aiheuttama tai ei.
Auttaminen tapahtuu silti usein arvopohjalta ja melko vapaaehtoisesti.
Vapaaehtoistyö toisen ihmisen tai eläimen eteen tuo tekijälleen hyvän mielen, vaikka teko ei olisi suuri.
Suomen laki takaa vanhuksille, että he saavat lääkkeensä, ruokansa ja heidän välttämättömistä tarpeista huolehditaan.
Pykälissä ei juuri puhuta seuran pitämisestä, kuuntelemisesta tai toiselle tärkeiden asioiden, kuten siististi kammattujen hiusten hoitamisesta. Ne hoituvat lopulta vapaaehtoisesti.
Suomalainen yhteiskunta ei kuitenkaan varsinaisesti velvoita ketään pitämään omista vanhemmistaan huolta, heidän hautapaikastaan kylläkin. Siitäkin pääsee rahalla.
Itsenäiseen elämään, sen loppuun saakka, tähtäävä yhteiskunta arvostaa yksiössään elävää ja yksin pärjäävää ihmistä. Yksin pärjäävät vanhukset arvostaisivat aitoa auttamisen halua, vaikka pelkän kahvin juomisen muodossa.
Vapaaehtoistyöllä voi tehdä itselleen merkityksellisiä asioita, ihmisten, eläinten tai luonnon puolesta.
Vielä kukaan ei varmuudella tiedä, millainen laki tulee suojaamaan vanhuksia tulevaisuudessa. Pakkoakin on esitetty.
Millaisessa yhteiskunnassa ihmisiä täytyisi pakottaa hoivaamaan omia vanhempiaan?
Eläimen hädän ja siihen puuttumisen arviointi jää ihmiselle, ja joskus siihen kannattaa olla puuttumatta. Toiselta ihmiseltä voi kysyä. Pitäisi vaan muistaa kysyä useammin.