Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Vah­val­la man­daa­til­la

Tämän kevään kunnallisvaalit ovat yhdet historian tärkeimmistä. Ennen muuta jurvalaisille. Kurikka on kasvanut yli 20 000 asukkaan kaupungiksi, joka jatkuu Sarvijoelta Parkanon rajalle asti. Aaria siis löytyy...

Nykyisen eduskunnan säätämä sote-uudistus tulee voimaan vuoden 2019 alusta. Tämä tietää sitä, että sosiaali- ja terveyspalveluistamme vastaa siitä eteenpäin maakunta, ei JIK. Päätöksenteko siis siirtyy kauemmas meistä.

Vielä on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa, äänestämällä jurvalaista! On monia hyviä ehdokkaita, joista valita, mutta nyt olisi puoluekannan sijaan hyvä katsoa ennen muuta jurvalaisuutta.

Nimittäin vain vahvalla mandaatilla, isolla äänimäärällä, saamme vaikuttajia tärkeille paikoille tekemään päätöksiä. Vaikuttamaan.

Terveyskeskustamme on alettu jo jonkin aikaa muuttaa terveysasemaksi: lääkäreitä ei enää ole, hammaslääkärikin taitaa jo olla enää silloin tällöin paikalla. Sentään neuvola vielä löytyy. Lukio on lakkautusuhan alla.

Kehitysmahdollisuuksiamme vanhan Jurvan alueella ei hyödynnetä tarpeeksi: Säläisjärven ympäristössä olisi mahdollisuuksia kehittää vaikka mitä yhdessä yritysten, yhdistysten ja esimerkiksi Botniaringin ja Sellan kanssa.

Sarvijoen hyödyntäminen, Vaasan läheisyys, on täysin unohdettu. Se tulisi aloittaa uudestaan. Päiväkodin tulisi olla ensimmäisenä listalla. Mutta näitä asioita ei tapahdu, ja palvelumme viedään pois, jos emme tee mitään.

Täällä on kaunis luonto, jossa on oivalliset metsästys- ja eräilymahdollisuudet. Niitä tulisi puolustaa, ettei tämän hetken trendikäs energiamuoto, tuulivoima, tuhoa sitä kaikkea. Täällä on juuri sitä kaikkea, mitä erityisesti nuoret lapsiperheet kaipaavat. Turvallinen kasvuympäristö! Sitä tulisi markkinoida ja hyödyntää.

Lapsiperhe on aina sijoitus tulevaisuuteen, kaupunginkin kannalta. Kuka muu tarvitsee enemmän kaupungin yritysten palveluita kuin he? Lapset kasvavat: ostetaan uusia vaatteita, ruokalasku kasvaa, autoa on suurennettava, harrastaminen alkaa - asioita, jotka tukevat paikallista kauppaa, yrittäjyyttä ja kaupunkia. Jurvassa on siis mahdollisuuksia.

Täällä on elinvoimaisia ja kasvavia yrityksiä. Tällaiset yritykset kaipaavat kaupungilta huomiota, sillä ne tuovat työtä ja toimeentuloa ihmisille. Ja verotuloja kaupungille.

Nyt meidän on kuitenkin äänestettävä sananmukaisesti jaloillamme, mentävä äänestyskoppiin ja äänestettävä jurvalaista, että äänemme kuuluu valtuustonkokouksissa.

Jalasjärviset ajattelevat asioita omista lähtökohdistaan, kuten kantakurikkalaisetkin. Miksi emme siis mekin?

Kokonaisvaltainen vanhan Jurvan alueen kehittäminen pitää meidät ”elossa”. Saamme siihen kaupungin mukaan vaatimalla, tekemällä, toimimalla.

Ensimmäinen teko on äänestää jurvalaista. Tee hyvä teko ja äänestä jurvalaista!

Kyösti Koivuniemi

KD (sit.) kuntavaaliehdokas