Televisiotuotantoyhtiö Alku Tuotanto on saanut valmiiksi Tanssikielto – sotivan Suomen synti -dokumentin. Se esitetään Ylellä tämän viikon keskiviikkona illalla. Areenassa dokumentti on jo nyt katsottavissa.
Dokumentin tuottajana on toiminut Toni Viljanmaa, jonka äiti, Tuula Viljanmaa on kotoisin Jurvan Metsäkylästä.
Dokumentin yhtenä tärkeänä innoittajana ja pohjatietolähteenä toimi jurvalaissyntyisen Seija-Leena Nevalan sekä Marko Tikan Tieto-Finlandialla palkittu kirja Kielletyt leikit. Heidät molemmat nähdään dokumentissa haastatteluissa Aira Samulinin sekä Suomen historian professori Juha Siltalan ohella.
Dokumentti avaa katsojalle sotaa käyvän Suomen mielenliikkeitä ja poikkeuksellista kieltoa, joka kumpusi syvältä suomalaisesta tapakulttuurista. Tanssiminen keskellä sota-aina saattoi viedä jopa hengen sotaa käyvässä Suomessa.
Kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja aloitti talvisodan marraskuussa 1939, julkinen tanssiminen kiellettiin. Sankarihautojen äärellä ei ollut sopivaa tanssia. Erityisesti nuorten naisten siveyttä oli valvottava, jotta sotilaita odottaisi vuosienkin jälkeen kotirintamalla koskematon idylli.
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Tanssiminen rappeutti taistelumoraalin?
Tanssikielto-dokumentti kertoo mielentilasta, jonka vanhoillisuus, sota ja kosketuksen pelko saivat aikaan Suomessa. Sama teema on ajankohtainen Ukrainassa: Saako sotaa käyvässä maassa huvitella?
Suomen tanssikielto oli poikkeuksellisen järeä toimenpide koko maailmassa. Siinä missä vaikkapa Britanniassa tanssimisen ajateltiin olevan keino virkistäytyä ja rentoutua kovina aikoina, Suomessa tanssimisen nähtiin rappeuttavan taistelumoraalia. Saksassa yritettiin kieltää tanssiminen sodan kääntäneen Stalingradin taistelun jälkeen, mutta siinä ei onnistuttu.
Suomessa kieltoa kierrettiin jatkosodan kestäessä yhä useammin ja kekseliäämmin. Murhenäytelmiltäkään ei vältytty. Salatansseissa kaksi nuorta sai surmansa poliisin luodista. Dokumenttiryhmä tapasi yhden kuolemantapauksen silminnäkijän Vöyrillä, Pohjanmaalla, jossa alaikäinen nuorimies kuoli salatansseissa neljä päivää sodan loppumisen jälkeen. Kielto oli vielä voimassa.
Sarjan ovat käsikirjoittaneet ja tuottaneet Sampo Terho ja Toni Viljanmaa. Tanssikiellon on ohjannut elokuvaohjaaja Atro Lahtela.
Alku Tuotannon Tanssikielto-dokumentti on tavallaan jatkoa keväällä 2022 näytetylle Kieltolaki-dokumenttisarjalle. Tanssikielto raottaa paitsi sota-ajan elämää, myös suomalaista mentaliteettia ja sääntöihin tukeutuvaa ajattelua laajemminkin.