Tekeekö mielesi pinkaista kilpaa? – Tänään tiistaina se on mahdollista

Jurvan Urheilijoiden yleisurheilujaosto järjestää tänä iltana pitkästä aikaa maastojuoksukilpailut.

Kisapaikka on Säläishalli ja sarjoja kisojen järjestäjät lupaavat aina neljävuotiaista lähtien. Kisapaikalle on saavuttava ilmoittautumaan puolta tuntia ennen varsinaisten juoksujen aloittamista. Ensimmäiset kilpailijat kirmaavat maastoon noin puoli seitsemän tienoolla.

Osa Jurvan yhtenäiskoulun oppilaista on ainakin jo yhden harjoituksen illan maastojuoksukisaa varten tehnyt. Viime viikon perjantaina Kurikassa kisattiin koulujen välisissä maastojuoksuissa ja mukana oli runsaasti jurvalaisia.

Mitalisijoille Kurikan keskuskentällä käydyssä kisassa Jurvan yhtenäiskoulua edustaneista juoksivat Viljami Silvola ja Norman Nzi Obama.

Koulujen välistä kisaa raikasti kylmä ja tuulinen sää sekä lumisade. Mukana oli silti 261 koululaista.

JAANA ALA-LAHTI