Tilaajalle

”Se oli sitten menoa, eikä meininkiä” – Juhani Mäen elämässä on ollut nopeita käänteitä

Lempeä syystuuli puhaltaa, kun Juhani Mäki kävelee Jurvan keskustassa. Ei ole kiire mihinkään. Elämä hymyilee.

Mäki eli lapsuutensa Ilmajoen Nopankylässä. Perheensä vanhimpana lapsena Mäki oli esikuva kuusitoista vuotta nuoremmalle veljelleen sekä kolmelle siskolleen, joista kaksi on kaksosia.

Mäki kuvailee lapsuuttaan hyväksi.

– En asunut missään rikkaassa kodissa, mutta se oli aivan hyvä koti. Jos halusin jotain, en aina saanut kaikkea, mutta ikinä ei ollut suuria puutteita mistään. Elämä oli tasaista pienen maatilan lapsena.

Kasvoi yrittäjäksi pikku hiljaa

Mäen isä oli töissä Koskenkorvan sahalla ostoasiamiehenä. Kun tämä toiminta loppui, isä jatkoi kirvesmiehenä, ja äiti ahersi edelleen kotiäitinä.

Töitä riitti myös omalla maatilalla, jossa oli muutamia lehmiä, possuja ja kanoja.

Mäki yritti lypsää lehmiä, mutta nyt hän myöntää, ettei se ollut hänen ydinosaamistaan.

– Maito ei aina osunut sankoon niin kuin olisi pitänyt. Sitä oli vähän joka puolella.

Mäki osallistui myös muihin kotitöihin. Oma huonekin piti välillä siivota.

– Se tahtoi olla vähän sellaisessa ja tällaisessa kunnossa.

Mäki yrittää sanoa, että huoneessa tavarat olivat kodikkaasti sekaisin.

– Tietysti siivosin yhdessä sisarusteni kanssa, mutta aina tahtoi olla muuta tärkeää menoa, kun piti siivota.

Mäen vanhemmilla oli peltoa muutama hehtaari ja vähän myös metsää.

– Olin usein heinäpellolla, kun elukoille piti tehdä heiniä. Oikein nuorena äestin myös hevosella. Meillä ei ollut hevosta, mutta isän veljellä oli hevonen, jolla tein muutenkin maatöitä.

Mäen isän veljet hankkivat myös traktorin.

– He rupesivat vänkäämään, että alkaisin ajaa sillä. Sitten tein kyläläisille aika paljon maatöitä. Silloin ei puhuttu mistään ajokortista mitään.

Mäki alkoi pikku hiljaa kiinnostua yrittäjyydestä. Lopullinen kipinä tuli ammattikoulussa, kun isä osti ensimmäisen moottoripyörän.

– Totta kai minun piti katsoa, mitä kone oli syönyt. Rupesinkin sitä ruuvailemaan ja kiinnostuin konejutuista.

Mäellä on ollut useita yrityksiä. Ensimmäinen yritys oli Mäen ruokala, jonka Mäki perusti yhdessä vaimonsa Sirkka ”Annikki” Mäen kanssa Jurvan keskustaan.

– Se tapahtui silloin, kun aloitin Jurvassa palopäällikkönä.

Mäki oli Jurvan kunnan palopäällikkönä vuosina 1981–2004.

Tätä aiemmin Mäki oli koneasentajana ja kuviointihommissa Kokkolassa, jossa hänellä katkesi sormi.

– Olin kaverin kanssa kääntämässä kuljetinrullaa sivuun. Seisoin kuljetinrullan päällä ja rautakangella käänsin sitä, kun se lipsahti. Kuljettimen vieressä oli pieni kaide. Pökkäsin jalalla siitä ja kaaduin pää edellä betonilattialle. Rautakanki tuli perässäni pikkusormen päälle. Siinä meni samalla sormeni.

Mäet myivät ruokalan, mutta yritystoiminta ei loppunut.

– Sen jälkeen yrityksiä on ollut kaikenlaisia, vaikka olin palopäällikönkin virassa.

Mäki innostui palomiehen hommista sattumalta. Hän oli kerran kulottamassa peltoa keväällä ja tapasi silloisen Jurvan palopäällikön. Rohkeana miehenä Mäki kysyi häneltä töitä.

– Hän pyysi minua menemään palo-opistoon. Ajattelin silloin, etten mene sinne, sillä en ollut koskaan ajatellut uraa palomiehenä. Lopulta kuitenkin päätin laittaa paperit ja satuin pääsemään sisälle vuonna 1979. Se oli sitä myöten menoa.

Mäki sanoo, että suurimmat tulipalot ovat jääneet hänen mieleensä, erityisesti omakotitalojen tulipalot, joita pienet lapset ovat olleet näkemässä.

– Palopäällikkönä en itse joutunut vaarallisiin tilanteisiin, mutta sitä ennen menin Jurvan palokuntaan ja olin sammutusmiehenä. Siinä ei ollut hengenvaarallisia tilanteita, mutta kaikki olivat vaarallisia. Palomiehillä pitää olla terve pelko eli on ymmärrettävä, mitä on tekemässä.

Vaimon isä innosti politiikkaan

Mäki löysi politiikan, kun appivaari kerran pyysi häntä keskustan paikallisyhdistyksen kokoukseen 1970-luvun alussa.

– Kotona ei ikinä puhuttu ensimmäistäkään sanaa politiikasta, mutta vaimoni isä sai minut käymään kokouksessa, ja siitä se lähti.

Mäki ei lähtenyt tavoittelemaan politiikassa suuria paikkoja, mutta hän on saanut niitä.

– Pienen kunnan edustajana olen saanut olla esimerkiksi Sedun valtuuston puheenjohtajana. Se on ollut aika kova paikka.

Monet luottamustoimet ovat tuoneet elämään todella hyviä kavereita.

– Ei ole oikein ketään kunnon vihollisia. Toki politiikassa on aina eri näkemyksiä, mutta sen ei tarvitse olla riitaa. Eri näkemyksiä pitää olla, sillä demokratia ei muuten pelaa. Mutta sellaiset asiat eivät saa ikinä mennä henkilökohtaisuuksiin. Jos politiikassa mennään henkilökohtaisuuksiin, ollaan väärällä tiellä.

Mäki on aina ajatellut Jurvan parasta poliitikkona. Nytkin Mäki sanoo, että Jurva on hyvä paikka elää.

– Se on pieni ja elinvoimainen, mutta kieltämättä Jurva on taantunut, kun puuseppäteollisuus on hiipunut. Kun tulin Jurvaan, täällä oli toistasataa puualan yrittäjää. Nyt niitä taitaa olla alle kaksikymmentä.

Mäki muistaa, että ennen Jurvassa oli paljon liikennettä. Hän sanoo, että Jurva oli Suomen autorikkain kunta väkilukuun suhteutettuna.

– Töitä oli kiitettävästi kaikilla, jotka halusivat tehdä töitä.

Nyt elämä Jurvassa on hiljentynyt, kun isot paikkakunnat vetävät työläisiä ja koululaisia.

– He tulevat aiempaa harvemmin takaisin omalle paikkakunnalleen.

Rakkaus syveni nopeasti

Mäki tapasi tulevan vaimonsa vuonna 1965 Säläisjärven tanssilavalla, kun hän oli Niinisalosta armeijavapaalla. Alikersantti oli automiehenä.

– Se taisi olla helluntaiviikonloppu. Olimme siellä tanssimassa, kohtasimme toisemme, ja se oli sitten menoa, eikä meininkiä, Mäki naurahtaa.

Mäki puhuu totta, sillä kihlajaiset olivat vuoden 1966 alussa ja häät jo samana vuonna, tarkalleen 22. lokakuuta.

– Se oli salamarakastumista.

Juhani Mäki asuu vaimonsa kanssa vaimon kotitalossa Jurvan keskustassa.

– Tässä olemme asuneet aina, kun olemme olleet Jurvassa.

Muuta Mäki ei kaipaa. Näin on hyvä olla.

Penkillä

Juhani Mäki

Penkillä-juttusarjassa esittelemme jurvalaisia uuden kauden kaupunginvaltuutettuja.

Keskustan Mäki on syntynyt 4.8.1946 Ilmajoen Nopankylässä.

Mäki asuu vaimonsa Sirkka ”Annikki” Mäen kanssa. Pariskunnalla on kaksi aikuista lasta: Marja-Leena Peltonen ja Markku Mäki. Lastenlapsia on kuusi.

Koulutukseltaan Mäki on autonasentaja. Hän opiskeli alaa Etelä-Pohjanmaan keskusammattikoulussa ja valmistui vuonna 1963. Mäki on myös opiskellut palo-opistossa Helsingissä 1979–1980. Jurvan palopäällikkönä Mäki oli vuosina 1981–2004. Ennen eläkeikäänsä Mäki oli kuusi vuotta Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen teknisenä päällikkönä vuosina 2005–2011. Mäellä on myös ollut ja on yhä useita omia yrityksiä, esimerkiksi maanrakennus-, metsänhoito- ja metallialan yrityksiä. Mäki on myös osakkaana ruoka- ja tilausravintola Haapalanpuistossa.

Työt ja politiikka ovat olleet pitkään Mäen harrastuksia. Hän on mukana myös rotarytoiminnassa. Nuorempana Mäki urheili. Hän muun muassa pelasi pesäpalloa Kokkolan Kirissä ja Kauhajoen Karhussa sekä Jurvassa ja Teuvalla. Ulkopelissä Mäki oli lähinnä lukkarina. Nuorempana Mäki myös soitti haitaria.

Mäki nimeää lempiruuakseen perunamuusin käristemakkaroilla. Suosikkijuomana on maito.

Mäki aloitti elokuussa viidennen valtuustokautensa. Entisessä Jurvan kunnassa Mäki on ollut kunnanvaltuutettuna ja kunnanhallituksen puheenjohtajana. Kurikassa Mäki on ollut kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Koulutuskeskus Sedussa Mäki oli ensimmäisen kauden valtuutettu, seuraavan kauden hallituksen jäsen, sitten hallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja ja viime kaudella valtuuston puheenjohtaja. Tällä hetkellä Mäki on Sedun valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja. Mäki on ollut myös muun muassa Kurikan kampuksen hallituksen puheenjohtaja ja Ähtärin kampuksen kehittämisessä mukana sekä Seinäjoen ammattikorkeakoulun hallituksessa. Vuodesta 2020 lähtien Mäki on ollut JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän johtokunnan puheenjohtaja.

Mottona on elää päivä kerrallaan.

Mistään hinnasta Mäki ei tekisi mitään sellaista, joka vahingoittaisi hänen läheisiään tai ystäviään.

Mäen suurimpana unelmana on pysyä terveenä.

Mäki haluaa leipoa yhteistyökykyisen Kurikan.

Jarno Ranta