Ravintolan edustalla tapeltiin Jurvassa kaksi kertaa

Jurvan hotelli-ravintolan edustalla nujakoitiin kaksi kertaa lauantaina aamuyöllä. Poliisin mukaan kyse on ollut kahdesta erillisestä pahoinpitelytilanteesta, joissa molemmissa on ollut osallisena kaksi paikkakuntalaista miestä.

Poliisin tiedotteen mukaan toisessa kahakassa parikymppinen jurvalainen mies menetti tajuntansa hetkeksi, mutta molemmissa tapahtumissa osallisten saamat vammat olivat kuitenkin vähäisiä.

Viikonlopun aikana poliisille kertyi Etelä-Pohjanmaan alueelta runsaasti tehtäviä. Huomiota herätti etenkin useat eri ravintoloiden järjestyksenvalvojiin kohdistuneet vastustamiset ja väkivaltaiset käyttäytymiset, joiden johdosta Seinäjoen poliisivankilaan toimitettiin neljä nuorehkoa miestä lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä.

– Poliisi huomioi tuollaisen käyttäytymisen muun muassa aseluvista päätettäessä, poliisi muistuttaa tiedotteessaan.

>>>>>>> Stashed changes