Pajatöitä Jukolan voimalla

– Yy, kaa, koo, nee, laskee rumpujen takana istuva Anu-Riikka Maunumäki.

Tahti on annettu. Basisti, kitaristi ja kosketinsoittaja aloittavat myös soittamisen. Ei mene kuin hetki, kun ensimmäistä kertaa yhdessä soittava ryhmä on päässyt Kanoottilaulun viimeiseen säveleen asti.

– Otetaan vielä uudestaan. Toisto on aina hyvä juttu, kannustaa Juho Vanhanen, yksi Louhimon bändisimulaattorikiertueella mukana olevista ohjaajista.

Peuran koululle Louhimon kiertue pysähtyi syyslomaa edeltävällä viikolla. Tavoitteena on soittopajatoiminnan avulla rohkaista jo musiikin löytäneitä lapsia eteenpäin sekä innostaa uusia soittajan alkuja musisoinnin pariin.

Jurvassa työpajoihin osallistuivat kolmannen ja neljännen luokan oppilaat. Louhimolaisten viestin he ottivat innolla vastaan.

– Me ollaan opittu, että soittimilla on eri rytmit, on hitaita ja nopeita soittimia, totesi Jasmin Peltola työpajan jälkeen.

– Ja sitten se, että rumpali pitää rytmistä kiinni, Viivi Parkki lisäsi.

– Olisi kiva soittaa kyllä joskus toistekin, Peltola tuumasi.

Samaa mieltä ovat Parkki, Julia Väljä ja Jenni Rinta-Kiikka. Pian nelikko on jo jakanut soittimet keskenään siten, että oman bändin perustaminen voisi olla mahdollista.

Lounastauolle lapsia hoputtamaan saapunut rehtori Sirpa Kinnari hymähtää.

– Tätä minä vähän pelkäsin, että tähän jää koukkuun.

Pajasta toiseen

Kolmannen ja neljännen luokan oppilaiden koko koulupäivän rakenne oli Louhimon vierailun ansiosta muutettu normaalista poikkeavaksi.

– Mietimme, kuinka saamme päivän rakennettua, kun osa opetusryhmästä on musiikkipajassa. Päätimme luoda kolme muuta työpajaa, joissa oppilaat kiertäisivät päivän aikana, Kinnari kertoo.

Pajojen sisällöissä hyödynnettiin opettajien omia erityistaitoja. Lisäksi huomioon otettiin kuin sattumalta samalle päivälle osunut Aleksin Kiven päivä.

Luokanopettaja Juha Yli-Hynnilän johdolla oppilaat ahersivat mediapajassa, jossa jokainen sai olla hetken aikaa ääninäyttelijä.

Yli-Hynnilä laittoi luokkahuoneen älytaululle pyörimään videotallenteen Turun kaupunginteatterissa esitetystä Seitsemän veljestä -näytelmän kohtauksesta, jossa veljekset karkaavat lukkarin koulusta.

Jokaiselle työpajalaiselle osoitettiin näytelmästä roolihahmo, jonka ääneksi hänen oli muututtava.

– Kun video lähtee pyörimään, teidän on keksittävä vuorosanat sille tyypille, jota te seuraatte. Ei haittaa yhtään mitä sanotte, kunhan reagoitte, Yli-Hynnilä opasti.

Harjoituskierroksen jälkeen oppilaat pistivät kaiken peliin, sillä Yli-Hynnilä nauhoitti jokaisen ryhmän äänityön tallenteelle.

– Ääntä nyt vain sitten enemmän, mikrofonia pidellyt opettaja kannusti.

Perunateatteria ja karttua

Kahdessa muussa työpajassa teemoina olivat liikunta ja kuvataiteet.

Liikuntahallilla oppilaat pääsivät Seitsemän veljeksen hengessä raivaamaan leikkimielisesti Impivaaran metsää sekä pelaamaan karttua.

Kuvataidepajassa oppilaat saivat rauhoittua valmistamalla perunaleimasimen.

– Organisaatiolta tällainen työmuoto vaatii tietysti jonkin verran, mutta oppilaista tämä on varmasti ollut jännittävää. Tässä on kuitenkin vähän rikottu niitä tuttuja rajoja, Kinnari sanoo.

Kuvataidepajassa kaikki on saatu valmiiksi. Vain yksi asia on sanomatta.

– Me muuten keksittiin meidän bändille nimi. Se on Kuumat Rokkarit, Parkki kuiskaa.