Tilaajalle

”Päästä märkä kuin mäntyläästen ja niskasta hiki kuin hiipakkalaasten” – Jurva160-juhlassa puhunut Kari Mänty myönsi, että paukahroksen kriteerit täyttyvät hänenkin kohdallaan

– Hienoa olla täällä omiensa joukossa, totesi Jurva160-juhlaan puheen pitäjäksi kutsuttu Kari Mänty heti alkusanoinaan.

Omiensa joukkoon oli Jurva160-juhlaan Jurvan Kirkonkylän nuorisoseuralle tullut moni muukin. Nuorisoseuran sali oli nimittäin lähes viimeistä penkkiä myöten täynnä, kun ohjelma lounaan jälkeen alkoi.

Jurvalaissyntyinen, pitkän uran journalismin parissa tehnyt Kari Mänty riemastutti puheellaan yleisöä. Hän aloitti siteeraamalla huonekalukauppias Adrianus Ojalaa.

– Hän sanoi, että ”hullu tykkää kehumisesta, muttei viisaskaa pahaksensa paa”. Tämä viisas ajatus löytyy Matti Mikkilän kokoamasta, erinomaisesta kaskukirjasta Puu se on jurvalaasten muavaaluvahaa.

Mielenkiintoisia paukahroksia Männyn mukaan löytyy myös kaskukirjan ulkopuolelta.

– Minä sain pienestä pitäen kuulla, että ”päästä märkä kuin mäntyläästen ja niskasta hiki kuin hiipakkalaasten”. Täytän molemmat kriteerit. Pään märkyys selviää tietysti jo sukunimestä Mänty. Kun äiti puolestaan kuului hiipakkalaisiin, niin täältä löytyy myös hiki.

Hän kertoi, että Männyn suku on vaikuttanut Jurvan järven rantamilla jo satoja vuosia. Sukuseura on tehnyt ansiokasta työtä ja julkaissut eri sukuhaaroista kattavia selvityksiä. Se tiedetään, että suvusta löytyy monenlaista vaikuttajaa ja ammatinharjoittajaa, kuorolaista ja soittokuntalaista.

– Urheilumiehenä tunnettu isäni Arvo oli opettaja. Hänen vanhempansa Yrjö-paappa ja Armi-momma osoittivat pojalle nimeä valitessaan hyvää huumorintajua. Arvo Mänty, eikä mikään roskapuu!

Äitinsä Eila Helenan Mänty totesi olleen kodin hengettärenä vailla vertaa ja loppuun asti hyvin ylpeä suvustaan ja jurvalaisuudestaan.

– Nuorisoseura tuli äidille tutuksi. Hän muisteli vielä Reininkulmassakin, että kyllä oli tanssilattialle pukkaajaa!

Kari Mänty syntyi toukokuussa 1948 äitinsä lapsuudenkodissa, noin kilometrin päässä Kirkonkylän nuorisoseuralta. Syntyminen tapahtui kätilön valvonnassa, kuten siihen aikaan oli tapana.

– Serkkuni Jorma, Pentin poika Hiipakka, juhli samaan aikaan samassa talossa jo ristiäisiään, joten niihin juhliin en ehtinyt osallistua. Se puute on sittemmin korjattu monet kerrat.

Männyn ensimmäinen visiitti Jurvassa jäi lyhyeksi. Hän muutti pois heti syksyllä 1948. Aloite ei ollut hänen omansa, vaan isän, joka otti vastaan opettajan viran Kainuusta.

– Ja miksei olisi ottanut. Hiihtokausi oli Sotkamossa pitkä ja siellä maksettiin huomattavaa syrjäseutulisää. Se oli sen aikaista kehitysaluepolitiikkaa.

Jurva veti kuitenkin puoleensa. Kun Sarvijoelle valmistui uusi, komea koulu syksyksi 1953, siirtyi Männyn isä sinne opettajaksi.

– Olin viisivuotias ja oppinut puhumaan tietysti Kaenuun murretta. Tapasin kuulemma ilmoittaa kavereille, että elkää ettuilko siinä. Pohjalainen asenne oli valmiina. Nopeasti parani kielitaitokin. Osasin pian sanoa, kun sen paikka tuli: äläkää etuulko.

Sarvijoelta Männyllä oli vain mukavia muistoja. Kansakoulukavereitaan hän oli tavannut viimeksi vain neljä vuotta sitten sen kunniaksi, että kansakoulun aloittamisesta tuli kuluneeksi 60 vuotta.

– Meitä oli paikalla toistakymmentä poikaa ja tyttöä. Se kertoo sitä, että kyläkouluissa Jurvassa riitti suurten ikäluokkien aikaan vilskettä.

Sarvijoella Mänty sai myös ensi kosketuksensa mediamaailmaan. Kaikki alkoi siitä, kun hän kuuli opettajien puhuvan koululla keskenään, kuinka olisi mukava lukea Vaasa-lehti jo ennen koulun alkua.

– Minulle on kerrottu, että olin viisivuotiaanakin aamuvirkku. Kysyin taskurahan kiilto silmissä kylän postiljoonilta Suojasen Jussilta, voisinko käydä hakemassa koulun lehdet ennen kahdeksaa. Epäilen näin jälkikäteen, että asiasta oli keskusteltu selkäni takana. Niin tai näin, tärkeintä oli, että lupa tuli ja pääsin sopimaan kantomaksusta lehden tilaajien kanssa.

Kantomaksu piti hoitaa aina kuukauden alussa. Mikäli maksu unohtui, soitti Mänty lehteä tuodessaan ovikelloa. Sen jälkeen Männyn mukaan monen muisti parani.

– Näytimme postimies Suojasen kanssa mallia siitä, mitä paikallinen sopiminen on parhaimmillaan. Posti tuli varmasti myös perille luvattuun aikaan. Sekin saattaa pitää paikkansa, että olen ainoa Pohjalaisen päätoimittaja, joka on aloittanut lehden palveluksessa lehdenjakajana.

Männyn perheen muuttokuorma suuntasi Sarvijoelta viiden vuoden jälkeen kirkonkylään vuonna 1958. Männyn isä ryhtyi johtamaan Kansalaiskoulua ja hän itse siirtyi Yhteiskouluun. Elämään tuli mukaan uudet luokkakaverit ja uudet kujeet.

– Opettajan pojatkin ovat poikia, joten kaikkia ei voi tietenkään kertoa, Mänty myhäili.

Sen hän kuitenkin kertoi, mitä Jurvan kirkon urkuparvella aikoinaan tapahtui.

– Partiolippukunta Jurvan Saloveikot antoi aktiivisuuspisteitä kirkossa käynneistä. Tulin hyvin toimeen kanttori Lauri Peltosen kanssa ja istuin usein urkuparvella hänen vieressään. Istuinpaikassa oli puolensa. Kerran sitten kävi vain niin, että kesken Director Cantuksen urkusoolon alkoi kuulua sivuääniä.

– Peltonen tökkäsi minua silmät sirrillään ja osoitti sormella jalkojani. Kenkäni osuivat jalkapedaaleihin ja se mölinä syntyi siitä.

Mänty oli vetäissyt kauhistuneena jalat nopeasti pois pedaalilta.

– Peltonen kuiskasi minulle lohdutuksen sanoja: nyt ne varmaan uskoo, että tänne tarvitaan uudet urut!

– Aina kun olen mennyt Jurvan kirkkoon, niin äskenkin, mieleen on tullut se, miten nopeutin Jurvan kirkon urkujen uusimista. Ja hyvä äänihän niistä uruista tänäänkin lähti.

Jurva160-juhlaa vietettiin 27. lokakuuta. Juhlapäivä aloitettiin Jurvan kirkossa, jossa vietettiin juhlamessu. Varsinainen juhla vietettiin Jurvan Kirkonkylän nuorisoseuralla. Siellä juhlaväelle tarjottiin ensin keittolounas, jonka jälkeen päästiin juhlan pariin.

 

JAANA ALA-LAHTI

Lisää aiheesta