Miedon patsasta alkaa suunnitella 11 taiteilijaa - myös Kaj Lindgård osallistuu kilpailuun

Kurikan keskustaan vuoden 2020 keväällä nousevan Juha Mieto -veistoksen suunnittelukilpailuun osallistuu 11 taiteilijaa.

Kilpailu on kutsukilpailu ja kilpailukutsu lähetettiin kaiken kaikkiaan 20 taiteilijalle. Mukaan veistoskilpailuun ilmoittautuivat Juhani Honkanen, Johanna Häiväoja, Pekka Jylhä, Kaj Lindgård, Satu Loukkola, Veikko Myller, Matti Peltokangas, Matti S. Rajala, Sofia Saari, Tiina Torkkeli ja Hanna Vihriälä.

– Olemme todella iloisia ja otettuja, että saimme kilpailuun mukaan suuren joukon kuvanveiston huippuja. Odotamme innolla taiteilijoiden ehdotuksia, Kurikan kaupunginjohtaja Anna-Kaisa Pusa toteaa.

Taiteilijoilla on suunnitelmien ja luonnosten tekemiseen aikaa 1.10.2018 saakka.

Juha Mieto -patsashankkeessa ovat mukana urheiluseura Kurikan Ryhti ry ja Kurikan kaupunki.

Veistoksen valmistumisen aikoihin tulee kuluneeksi 40 vuotta kuuluisasta Lake Placidin hiihtokilpailusta.