Jurvan palvelubussi sai nimen - paikkakunta näkyy nimessä vahvasti

Kurikassa on vuoden alussa aloittanut toimintansa kolme uutta palveluliikennebussia. Ne aloittivat toimintansa jo useamman vuoden kanta-Kurikassa toimineen Hupulaasen rinnalla. Nyt uudet bussit ovat saaneet nimet kaikille avoimessa nimikilpailussa.

Jurvan alueen bussi on jatkossa nimeltään Jurvanen, joka oli Miika Linnusmaan ehdottama nimi. Jalasjärven alueella aloittanut uusi palveluliikennebussi sai nimekseen Antura, jota ehdotti Timo Nevala.

Kurikan keskustan alueelle tullut uusi bussi tunnetaan jatkossa nimellä Apulaanen. Nimeä olivat ehdottaneet Pauli Antila, Marjo Rajamäki ja Mari Oja-Lipasti. Hupulaanen liikennöi myös edelleen Kurikassa, mutta palvelee enemmän keskusta-alueen ulkopuolella.

Nimikilpailu oli käynnissä 7.–18.1.2019 netissä, ja ehdotuksia saatiin yhteensä noin 130. Voittajat valitsi raati, johon kuuluivat nuorisovaltuuston edustaja Fiia Isoaho, vanhusneuvoston edustaja Matti Piitulainen, vammaisneuvoston edustaja Juhani Kivipelto, mediamyyjä Jukka Ujainen, Kurikan hankintasihteeri Terhi Venna sekä markkinointi- ja viestintäsihteeri Maija-Liisa Laitila.

Palveluliikenne on kaikille avointa joukkoliikennettä, joka toimii kutsuohjauksella. Kuljetuspalvelu toimii päiväaikaan maanantaista perjantaihin. Kuljetukset tilataan suoraan palvelubussista viimeistään kuljetusta edeltävänä arkipäivänä.