Hakolan toimitusjohtajaksi Annaleena Hakola – ”Kunnia saada kirjoittaa paappani perustaman perheyrityksen tarinaan seuraava kappale”

Jurvassa käsityönä sohvia ja design-huonekaluja valmistavan Hakolan uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Annaleena Hakola. Perheyrityksen kolmannen polven edustaja Annaleena aloittaa tehtävässään 1. kesäkuuta.

Annaleena Hakola on jo kuuden vuoden ajan vastannut yrityksen brändistä ja markkinoinnista luovana johtajana. Aikaisempi toimitusjohtaja Jari Hakola jää tukemaan tytärtään operatiiviseksi johtajaksi.

– Tämä on hieno hetki, kun saa luovuttaa oman elämäntyönsä eteenpäin omalle tyttärelleen. Olen suunnattoman iloinen ja luottavainen siihen, että Annaleena on juuri oikea henkilö jatkamaan perheyrityksemme taivalta, Jari Hakola kertoo yhtiön tiedotteessa.

– Päätös oli suorastaan helppo tehdä, sen verran vakuuttavasti Annaleena on tuonut 57 vuotta vanhan yrityksemme nykyaikaan.

Annaleena Hakola kertoo, että toimitusjohtajuus ei ollut hänellä mielessä ensimmäisenä, kun hän alkoi työskennellä yhtiössä.

– Hetki hetkeltä pesti on tuntunut kuitenkin yhä luonnollisemmalta, varsinkin kun jatkan edelleen myös vastaavana luovana johtajana. On suuri kunnia saada kirjoittaa paappani perustaman perheyrityksen tarinaan seuraava kappale, Annaleena Hakola kertoo.

Hakolaan aiotaan rekrytoida lisäksi kaupallinen johtaja. Tehtävä on Hakolassa uusi ja sillä vastataan ”kasvun haasteisiin”.