Tämä on jatkoa kirjoitukselleni, joka julkaistiin kevättalvella. Kateissa olivat metsään menehtyneen tytön tiedot. Tarina on ollut monien mielessä ns. perimätietona. Aluksi oli tieto, että olisi ollut talviaika. Kun aika etenee, juttukin saattaa muuttua. Nyt on kuitenkin faktatietoa.
Elettiin vuotta 1825, John Quincy Adams valittiin Amerikan kuudenneksi presidentiksi. Säveltäjä Johan Strauss nuorempi syntyi. Syntyi ruhtinas Nikolai I.
Samana vuonna 1825 elettiin Suomen suurruhtinaskunnassa ja sen Vuorusjärven rannalla torpassa, jossa asustivat äiti ja isä kolmen lapsensa kanssa. Torppa oli Vähä-Koiviston mailla. Elanto oli luonnossa ja pienessä maapalasessa. Elettiin ns. omataloudessa. Väki söi, mitä pelto, järvi ja metsä antoivat. Tulevat nälkävuodet olivat vielä edessäpäin.
Pienestä pitäen lapset joutuivat osallistumaan arjen askareisiin. Oltiin keräämässä lehtikerppuja, puita ja paimenessa. Lapsuus oli jo työtä ja vastuunottoa. Oltiin ja asuttiin larvamailla, rintamailla käymiset olivat harvinaisia tapauksia.
Tämän tositarinan tyttö asui tuossa Vuorusjärven rannalla sijainneessa torpassa. Hän oli saanut tuona kesäkuisena hetkenä tehtäväkseen viedä isälleen evästä savottaan. Tuona aikana ei voinut puhua valtateistä, vaan tiet olivat polkuja ja heikonlaisia.
Tyttö eksyi reitiltä ja menehtyi kauas kotoaan. Tytön nimi oli Elisabeth (Liisa) Tammi (s. 27.11.1819), jonka kuolinpäiväksi on merkitty 27.6.1825. Elisabeth oli vasta 5 vuoden ja 7 kuukauden ikäinen. Tästä murheen päivästä tuli kuluneeksi viime lauantaina 190 vuotta. Ei ollut siis ihme, että tapaus oli jäänyt ”hiukan” hämäräksi.
Kaikilla asioilla on tapana selvitä ja niin tälläkin. Kirjoitukseni pohjalta asiaa alkoi tutkia ja selvittää Jurvan Koskimäessä syntynyt, nykyään Lapualla asuva Matti Laurila. Hänellekin tarina oli tuttu. Hänen äitinsä oli syntyisin noilta seuduilta Kalmoonmaasta. Matti kertoi viettäneensä iltoja jopa öitä selvitellen tytön nimeä kirkon-/rippikirjoista. Kului viikko, pari kun sain Matilta puhelun, että asia on ratkennut. Työ palkitsee tekijänsä. Kiitokset Matille.
Elisabethin kulkema matka linnuntietä on yli kuusi kilometirä, miten pitkä se on ollut, ei kenelläkään ole tietoa.
Edesmennyt Kalevi Kananoja toivoi aikanaan, että tämän traagisen kohtalon kokeneen tytön löytöpaikalle pystytettäisiin muistomerkki. Sen nyt teemme. Muistokiven kuvan on suunnitellut Mikael Säntti.
Kiven ja sen työstämisen sekä kaiverrustyöt teki lahjoituksena Kuntolan Kiviveistämö. Pekka Kuntola lähti mukaan hankkeeseen kuultuaan erikoisen tarinan, joka on pala paikallista historiaan. Ihmettelimme, kun asiasta ei ole koskaan metsällä käydessä keskusteltu, vaikka Satimen alueella on useasti käyskennelty.
Vanhassa kuvassa ko. paikalta Viitalan poikakerho kävi retkellä puuristillä 23.4.1950. Mukana olivat silloin ”klopit” Erkki Hyyppä, Arvo Harjamäki, Sakari Kananoja, Seppo Kananoja, Mauno Pättikangas, Jaakko Ujainen, Tauno Valtonen, Lauri Tuominiemi, Juhani Korpi, Heino Kokkinen ja Martti Korpi. Nimet ja tarinaa reissusta kertoi Jaakko Ujainen 23.6.2015.
Muistokivi paljastettiin Elisabethin muistoa kunnioittaen viime lauantaina Kananojan Teron (Juhanpoika) metsäsaralla. Paikka on Satimentien läheisyydessä. Viinatien ja Koirivuorentien risteyksestä matkaa on vajaa kaksi kilometriä ja vielä Satimentietä kohti Hiivanaisnevaa. Paikalle tulee aikanaan opaskyltit.
Kiitokset kaikille jotka ovat olleet mukana.
Mikko S. Säntti