Minoon tullu maailmahan Niämenkyläs soran jäläkehen. Ny on ikää reiruhun ylitte rippikouluijän. Lapsuuren koto soon silti miäles. Oli äitee, isä ja kersat. Molimma hyvin kasvatettuja. Tyähön piti ottaa osaa vaikkei oosi huvittanukkaa.
Oli joka sortin hännän heiluttajaa. Sai sitä truivatakki kymmentä tikkua ja lymmyysiä. Jos oli sitä sorttia leikkii tytyyllä.
Ku ikää tuli, mentihin taloolle. Siälä tanhuttihin henki hiäveris. Pukuumit sai kyytiä. Oli kaharet kruunuhäät. Meno oli ku hollituvas. Ja häitä tanssittihi yhtä päätä, ku jokahitten teki miäli naimisihi, siihen ihanuutehe. Joo munkin teki miäli.
Pappi praatas viisahia, jotta sovimma yhtehe. Mistä se sen tiäsi. Ny olis viisahee, peruus. Sitte ku saman kollin päällä makas, voi sitä riamua. Kylymät värehet menöö pitkin kinttuja viäläkin. Pappi höpäjää jotaki rakkauresta. Mitä soon. Kuulin varmahan väärin, se taisi olla raataminen alakaa, ja kusitrasut eres. Nykypappi sanoo vilkaasun jälekehe sulahaaselle, saa klevata morsmaikkua.
Jos moosimma teheny niin olis ollu kirkko tyhyjä. Ei oosi ollu, ku pappi ja me. Sitte pitää pappia ja lukkaria vaivata, ku on puupalttoo päällä! Nua kullannuput nei osaa eles asuulla. On tua kapula, mihinä on kuano kiinni. Soon jokahitten plakkaris. Soon mullaki, mutten koko aika sitä vahtaa. Ennen oli seinäs ruskia loota, siinä veivi. Ku veivas taimi lykkäs tapin reikähän.
Muukkin kuuli, mitä oli asioota. Ku soitin lekurille aikaa, naapurilla oli hevoosen kavio kipiä. Piti kysyä mitä lekuri kuuli. Mulla vaivas luntioomet.
Sitte ku kaikki pitää larata. Ei töpselit piisaa. Lusikka menöö viälä puuhun iliman lataamista. Mä orotan sitä tekoälyä jo ropotti mun tarpeheni täyttää, sitten joskus...
Höperön löperö