Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Ter­vei­set Tal­lin­nas­ta

Virossa sataa vettä, mutta sydämessämme loistaa valo. Olemme kiitollisia kuluneesta vuodesta ja sinusta, joka tuet työtämme ja muistat meitä.

Viron kirkon perhekeskuksen työssä on kääntymässä uusi sivu. Kirkkohallituksessa on päätetty, että perhekeskuksen asema virallistetaan tammikuussa ja sille luodaan oma, vahvempi rakenne. Se tarkoittaa, että Pian työn tueksi luodaan johtokunta, jonka alaisuudessa toimivat tammikuusta lähtien sekä Tallinnan että Tarton keskukset.

Pia johtaa Kirkkohallituksesta perhekeskuksia, joilla molemmilla on omat yksikönjohtajat. Lakimies Erik Salumäe valmistelee Pian kanssa peruskirjaa, joka hyväksytään tammikuussa Kirkkohallituksen istunnossa.

Tammikuussa avattavan Tarton perhekeskuksen toiminnan aloittamista tukee ELY Suomesta. Avajaisia vietetään 29.1.2016. Nyt rekrytoidaan työvoimaa ja remontoidaan tiloja. Uusi vaihe innostaa myös Tallinnan keskuksen työyhteisöä, joka on syksyn aikana kasvanut kahdella uudella perheneuvojalla.

Perhekeskus on vakiinnuttanut asemansa Tallinnassa. Uusia asiakkaita tulee jatkuvasti. Vuosittain jännitetään, saadaanko hankekilpailussa ministeriön tukea ja kuinka paljon. Siitä riippuu, miten paljon palkallisia työntekijöitä perhekeskus työllistää vuonna 2016. Ilo on nähdä, että mukaan tulee jatkuvasti uusia vapaaehtoisia.

Lasten pankin tuella on tänä vuonna toteutettu lastensuojelukoulutusta. Sen päätapahtuma oli ”Kuka on Viron lasten suojelija?” -konferenssi lokakuussa. Kansalliskirjaston saliin kokoontui 90 kuntien, kirkkojen ja järjestöjen työntekijää pohtimaan perheongelmia lapsen näkökulmasta. Suoraan lähetystä Postimies-median kautta seurasi 390 henkilöä.

Konferenssissa käsiteltiin muun muassa uutta lastensuojelulakia ja siitä nousevaa periaatetta ”koko kylä kasvattaa” sekä positiivista vanhemmuutta. Arkkipiispa Urmas Viilma, lastensuojelulain valmistellut entinen sosiaaliministeri Helmen Kütt ja Pia keskustelivat lopuksi paneelissa siitä, miten jakaa vastuuta lapsista yhteisöllisesti. Suurin ilonaihe oli runsaan medianäkyvyyden ohella Kaarlin luterilaisen koulun lasten videoblogi, josta näytettiin osia päivän eri vaiheissa. Lapset keskustelivat blogissa siitä, millainen on turvallinen aikuinen ja mikä pelottaa.

Pakolaiskriisi Euroopassa on vaikuttanut myös meihin ja Lähi-idässä pakolaisten parissa työskentely sekä arabian opinnot antavat käytännön osaamista. Pia on jäsen sekä kirkon että Viron valtion pakolaistyöryhmässä ja auttaa järjestämään pakolaisapua Virossa.

Virossa on noin 150 pakolaista ja muukalaisviha on suuri ongelma. Yhden vastaanottokeskuksen rinnalle Viro ei halua nyt uusia keskuksia, vaan pakolaiset halutaan integroida mahdollisimman nopeasti sijoittamalla heidät heti paikalliseen yhteisöön. Kirkon rooli on korostunut Virossa, sillä 20 seurakuntaa on luvannut majoittaa kiintiöpakolaisia. Syksyn aikana Pia on antanut haastatteluja aiheesta lehdissä ja TV:ssä vahvistaen kirkon viestiä: Ihmisiä tulee auttaa hädässä. Viha synnyttää vihaa ja kirkko auttaa etsimään rauhanomaisia ratkaisuja vaikeaan tilanteeseen.

Kirkon nuorisotyössä on tapahtunut kuluneen vuoden aikana piristymistä. Kiitos siitä kuuluu Lasten ja nuorisotyönyhdistyksen järjestämien nuoriso-ohjaajakoulutus viikonlopuille. Erityisesti kontaktien luominen on piristänyt ja auttanut nuoria vastuunkantajia kehittämään omaa työtään seurakunnissa.

Kirkon lapsi- ja nuorisotyön yhdistys julkaisi nuorten seurakunnan laulukirjan pari vuotta sitten. Sitä käytetään kovasti eri puolilla Viroa mm. nuortenilloissa. Valitettavasti vain jokaisessa seurakunnassa ei ole soittotaitoisia nuoria. Siksi Tero on aloittanut paikallisten muusikoiden kanssa projektin, jonka tavoitteena on tehdä laulukirjan lauluihin soitetut versiot.

Teron yhteistyö Lambertus-kuoron kanssa on jatkunut muun muassa lasten bändin muodossa. Kun isät ja äidit laulavat ja soittavat, tietysti heidän lapsilleen oli myös syntynyt halu saada soittaa bändissä. Sen seurauksena kasattiin yhtye 8–12-vuotiaista lapsista.

Lokakuussa Tero vieraili Pietarissa Reinaru-veljesten kanssa konsertoimassa. Inkerin luterilaisen kirkon nuorisotyö järjesti gospelmusiikki-festivaalin, johon veljekset olivat saaneet kutsun esiintymään. Matka oli mielenkiintoinen ja innostava. Uusia kontakteja luotiin ja toivon mukaan syntyneellä yhteistyöllä voidaan myös tukea molempien maiden luterilaisten kirkkojen nuoriso- ja musiikkityötä.

Pia, Tero, Viola ja Vilja Ruotsala

Jurvan kappeliseurakunnan nimikkolähetit Virossa