Yli 200 vuotta vanhan jurvalaisen veistoperinteen historian viimeisiä sivuja ei ole vielä kirjoitettu.
Lopun alulta on voinut välillä tuntua, sillä perinteisen käsityöalan oppilaitokset ovat joutuneet käymään läpi suuria muutoksia. Esimerkiksi entisellä Jurvan mieskotiteollisuuskoululla, nykyisellä Sedun Jurvan opetuspisteellä eivät tulevaisuuden puualan taitajat enää kulje, sillä viimeiset puualan artesaanit mäeltä valmistuivat viime keväänä.
Koristeveiston koulutusta ei kuitenkaan Jurvasta viety pois. Paikallisen puunveistotekniikan opettaminen on jatkunut ja jatkuu tutussa, vanhassa paikassaan Sellan kupeessa. Veistoraudoilla veistämisen taito ei siis ole katoamassa.
Viime viikolla perinne sai upean jatkotarinan, kun pitkään Jurvassa asunut ja veistotaitojaan kohdilleen hionut koristeveistomestari Kaj Lindgård voitti lehmuksesta veistetyllä teoksellaan Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan järjestämän taidekilpailun. Kaiken kaikkiaan kilpailuun osallistui 102 työtä, joista 15 eteni semifinaaliin.
Lindgårdin menestys on hieno asia niin hänelle itselleen kuin jurvalaiselle veistoperinteelle. Se on palkinto pitkään tehdystä työstä ja omaan näkemykseen luottamisesta. Se on palkinto menneille sukupolville, jotka ovat pitäneet koristeveistotaitoa Jurvassa yllä.
Nuoret veistäjät vievät koristeveistoa rohkeasti tutuilta aloilta uusiin suuntiin ja löytävät oman tapansa vaalia vanhaa perinnettä.
Uusia ovia kilpailun myötä on jo avautumassa. Palkinnoksi Lindgård sai mukavan summan rahaa ja mahdollisuuden oman näyttelyn järjestämiseen Helsingissä sijaitsevassa S-Galleriassa.