Puun ja valon tanssia

Siitä asti kun Inari Nevala jäi eläkkeelle, on hän viettänyt huomattavan osan ajastaan kotiateljeessaan höyläpenkin ääressä. Usein hän uppoutuu veistämisen riemastuttavaan flow'hun tuntikausiksi kerrallaan, huomaamatta lainkaan ajan kulumista.

Puoliso Esa ja espanjanvesikoira Aatu ovat usein jo nukkumassa, kun veistäjä viimein malttaa laskea veistoraudat käsistään. Onpa ollut sellaisiakin öitä, jolloin tämä on tapahtunut vasta aamuviideltä. Mutta mitäpä se eläkkeellä haittaisi?

– Olen ikionnellinen, kun olen vihdoinkin päässyt toteuttamaan itseäni. Veistämisen liike on myös parantanut minut. Olen nyt paremmassa kunnossa kuin lokakuussa, jolloin jäin nivelrikon ja selkärankaongelmien takia työkyvyttömyyseläkkeelle, Nevala kertoo.

Verenperintönä rakkaus taiteeseen

Inari Nevala, omaa sukuaan Seesjärvi, syntyi vuonna 1961 taiteilija- ja pappisperheeseen. Hänen äitinsä Kyllikki Tukiaisen suvussa taiteen tekeminen kuuluu miltei jokaisen elämään, osalla ensisijaisena ammattina ja osalla muun työn ohella.

Niinpä Inari Nevalakin on piirtänyt ja maalannut pienestä asti. Hän varttui Turussa ja haaveili 70-luvulla opinnoista Turun piirustuskoulussa. Pitkän harkinnan jälkeen hän tuli kuitenkin siihen lopputulokseen, ettei pelkällä taiteella elä.

Kahdeksantoistavuotiaana hän muutti miehen perässä Jurvaan ja perusti perheen. Taiteesta hän ei luopunut, vaan maalasi tuohon aikaan öljyväreillä. Teoksia oli esillä muutamassa nuorten ja harrastajataiteilijoiden näyttelyissä. Pitipä hän myös yksityisnäyttelyt Jurvan ja Säkylän kirjastoissa.

Kun Nevalan pojat olivat sen ikäisiä, että hän saattoi ajatella ammattiin opiskelua, hän katsoi ympärilleen. Jurva oli puuseppäpitäjä, jossa oli siihen aikaan vielä kymmenittäin huonekalutehtaita. Nevala aloitti koristeveistäjän opinnot Teuvalla 80-luvun lopulla.

– Jo silloin ajattelin, ettei tämä perinteinen koristeveistäminen ole minua varten. Yhtään ei olisi saanut poiketa tyylistä, mutta poikkesin silti. Veistelin omanlaistani rokokoota ja ostin valmiit työt itselleni. Ei sitä kovin hyvällä katsottu, Nevala naurahtaa.

Verstaasta vanhusten hoivaajaksi

Makuuhuonetta koristaa yhä peili, jossa on hieman rokokoomaisia kiemuroita, mutta niistä muodostuukin peilin yläpuolelle naamiota muistuttavat kasvot. Lopputyökseen hän ei enää viitsinyt edes jäljitellä rokokoota, vaan veisti ihmishahmoisen pöytälampun.

– Siitä tuli erittäin kömpelö, mutta en saanutkaan minkäänlaista opastusta sellaiseen tekemiseen. Löysin tuona aikana puun materiaalikseni, mutta meni vielä kymmeniä vuosia ennen kuin löysin oman tapani käyttää sitä.

Konepuusepäksi ja koristeveistäjäksi valmistuttuaan Inari Nevala työskenteli kaksi vuotta huonekalutehtaan verstaassa. Se ei lopulta tuntunut sellaiselta työltä, jota hän haluaisi pidempään tehdä. Niinpä hän opiskeli sairaanhoitajaksi.

Työ vanhustenhoidossa oli antoisaa, mutta vei kaiken energian. Nevala ei enää maalannut, ja piirtäminenkin jäi varsin vähiin. Valokuvannut hän on aina paljon. Sekään ei kuitenkaan täyttänyt sitä luomisen ja taiteen tuottamisen tarvetta, jonka olemassaolon hän koko ajan tiedosti.

Yli 200 tunnin työ

Vaikka Inari Nevalasta ei tullut koristeveistäjää, jonkinlainen kipinä veistämiseen tuosta ajasta jäi kytemään. Vuonna 2022 se yhtäkkiä roihahti uudelleen.

Pojalta saatu kannustus rohkaisi Nevalan hakeutumaan kansalaisopistoon taiteilija Mikki Paajasen ohjaamalle luovan kuvanveiston kurssille. Siellä sai veistää juuri sellaisella tyylillä kuin itse halusi. Niin Nevala löysi reliefit.

– Siitä sitten tuli ihan mahdoton into. Eihän se mihinkään riittänyt, että kansalaisopistolla kävin kerran viikossa veistelemässä sen kaksi ja puoli tuntia kerrallaan. Pian piti saada omat raudat ja veistopenkki.

Pari vuotta sitten kodin yhdestä huoneesta tehtiin veistoateljee, jossa tapahtuvasta luomistyöstä usein todistavat keittiön lattialle kulkeutuvat puulastut. Kyllikseen Nevala on päässyt veistämään vasta eläkkeelle jäätyään.

– Tapani veistää on aikaa vievä. Laskin yhden työni kohdalla, että pelkästään sen veistämiseen meni aikaa yli kaksisataa tuntia, eikä siinä ole vielä edes kaikki työvaiheet mukana.

Ihmisaiheista eläimiin

Puulajeina Inari Nevala käyttää reliefeissä lehmusta ja mäntyä. Ihan vain siitä syystä, että niitä on saatavilla kansalaisopiston kautta. Teuvalla hän käytti veistämiseen pähkinäpuuta, mutta se on todella arvokas materiaali eikä Nevalan mukaan muutenkaan sovellu parhaiten reliefiin.

– Lehmus on parempaa kuin mänty, sitä pystyy veistämään tarkemmin. Mutta mäntykin on yllättävän hyvää veistää.

Hän aloittaa työn suunnittelun hahmottelemalla kuvan lyijykynällä tarkasti suoraan puuhun. Aluksi hän kokeili veistää keskenään varsin erilaisia kuvia, mukaan lukien ihmishahmoja. Sitten hän ajatteli, että suvussa on jo muotokuvamaalareita, joten hän haluaa tehdä jotakin muuta.

Eläimet ovat olleet Nevalle tärkeitä läpi elämän. Aatu-koira pääsi malliksi jo aivan ensimmäiseen Nevalan veistämään työhön, Kurkistelijoihin. Ratsastuksesta Nevala on joutunut luopumaan tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuoksi, mutta hevoset löysivät tiensä veistotöihin.

Yksityiskohdista ei tingitä

Vähitellen Nevala siirtyi kokonaan villieläimiin ja luontoaiheisiin. Hän alkoi veistää kameralla taltioimiaan maisemia ja sijoittaa niihin näyttäviä eläinhahmoja.

Useimmissa töissä maisema on hänelle erityisen rakkaasta paikasta: Kolin kansallispuistosta Pohjois-Karjalasta. Nevalan isän puolen sukulaisia asuu Kolilla, ja sinne hän on palannut kerta toisensa jälkeen.

– Lähtökohtana on, että maiseman pitää olla tunnistettavissa. Olen hyvin tarkka yksityiskohdista ja tarvittaessa etsin netistä lisää kuvia, joista voin tarkistaa, ettei maisemassa ole virheitä.

Veistäminen on siitä kätevää puuhaa, että siinä ei tarvitse huolehtia värien kuivumisesta, vaan työn voi jättää kesken koska tahansa ja jatkaa sitä myöhemmin. Toisaalta maalatessa voi aina maalata päälle, mutta kun puusta on kerran vuollut palan pois, se ei enää palaa paikalleen.

– Virheet voi kyllä yleensä korjata, mutta se saattaa tarkoittaa sitten sitä, että työtä täytyy veistää kauttaaltaan syvemmäksi.

Reliefi elää valon mukana

Alkuvaiheessa Inari Nevala kokeili maalata reliefejä peiteväreillä, mutta se sai elollisen materiaalin näyttämään teolliselta. Toisaalta jos reliefin jättää kokonaan maalaamatta, ei siitä ensivilkaisulla välttämättä hahmota edes pääpiirteitä, saati yksityiskohtia.

Sitten hän löysi temperamaalauksen. Se on ikivanha, luultavasti jo antiikin aikana kehitetty luonnonmukainen maalaustekniikka, jossa värien sidosaineena käytetään kananmunankeltuaista. Parasta on, että värit eivät haalistu ajan myötä.

– Ostan värit jauheena ja sekoitan siihen itse kananmunaa ja vettä. Maali säilyy sen jälkeen kolme päivää. Maalaan kevyesti niin, että puunsyyt jäävät näkyviin. Lopuksi suojaan työn lakalla.

Yksi kiehtovimmista reliefien ominaisuuksista on, kuinka työ elää sen mukaan, mistä suunnasta sitä katsoo ja miten valo siihen osuu. Tätä efektiä Nevala usein vielä korostaa kulta- tai hopeavahalla.

Jurvalaisten reaktio jännittää

Vaikka Inari Nevala on viime aikoina veistänyt miltei päivittäin, on hän tehnyt sitä melko lailla hissukseen. Vain jotkut tutuista ovat tienneet hänen veistoinnostuksestaan, ja tietysti kansalaisopiston muut veistäjät.

Jonkin aikaa sitten hänen fysioterapeuttinsa Kankaanpäästä ehdotti, että hän pitäisi siellä näyttelyn. Hänen reliefejään on esillä Kunnonlähde Kankaanpäässä 7.–11. huhtikuuta. Jo sitä ennen hän oli sopinut kesäkuulle kahden viikon näyttelyn Kolille serkkunsa omistamaan yksityistilaan.

– Ne eivät kuitenkaan jännitä minua läheskään yhtä paljon kuin Jurvan kirjastoon joulukuulle sovittu näyttely. Täällä Jurvassa on niin paljon kädentaitajia ja veistäjiä. Myös reliefiveistäjiä, mutta ei kukaan taida tehdä aivan samanlaisella idealla kuin minä.

Kirjaston näyttelyt kestävät tavallisesti kuukauden, mutta Nevalan kalenterista löytyi tilaa vain parin viikon näyttelylle heti joulukuun alussa. Eläkeläisellä pitää kiirettä, joskin mukavaa sellaista. Luvassa on esimerkiksi matkoja retkeilyautolla.

– Näitä reissuja kun tehdään, niin tulee aina taukoa veistämisestä, mutta toisaalta saan valokuvata materiaalia tuleviin töihin. Siitä huolimatta veistämistä tulee heti ikävä.