Puskalan Kalervo otti hääkuvan ja osallistui sillä valtakunnalliseen vihkikuvakisaan tullen sillä toiseksi. Kuvassa oli tuttuja, ja siitä lähti ajatus muistella Kalervoa muutenkin.
Hän oli yksi maailman parhaista mustavalkovalokuvaajista. Noin voi sanoa, koska hän oli palkittu ulkomaita myöten ja monin kerroin kotimaassa.
Jos kotiseutuneuvos olisi ollut kotoisin isommalta paikkakunnalta, niin arvostus olisi ollut vielä näkyvämpää.
Tällä päivämäärällä tulee vuosi siitä, kun aika jätti hänet ja se jäi koskettamaan siksikin, että vain muutama päivä ennen sitä kävimme vielä pitkän keskustelun kuvaamisesta tavatessamme kävelylenkillä.
Meininkinä Kalervolla oli alkujaan ruveta puusepäksi, niin kuin monella muullakin kädentaitajalla 50-luvun Jurvassa.
Hyvä puunkäsittelijä hänestä olisi varmasti tullutkin, mutta sattuma ja hänen taiteellisuutensa käänsivät mielenkiinnon kameroihin ja valokuvaamiseen.
Mutta, mikä oli Kalervon salaisuus pystyä tekemään valokuvauksesta taidetta?
Luulen, että opittuaan ensimmäisillä kameroillaan tekniikan hänelle tuli jo varhain halu saada muotokuvauksessa mukaan ihmisen persoona ja mahdollisimman aitona.
Monikertoihin Kalervon kuvattavana olleena mitä moninaisimmissa yhteyksissä mieleen tulee muistoja.
Kalervo oli välitön, ei vetänyt mitään roolia, vaan leveää Pohjanmaan murretta puhuen hoiti kuvattavan mieleiseensä asentoon.
Kuvattavan istuuduttua hermostuneena tuoliin Kalervo antoi hänelle sellaisen mielikuvan, että nyt on hyvä, mutta kun nyt vain pikkuusen nostetaan leukaa ylemmäksi. Noin!
Kuitenkin vasemman olkapäänkin asentoa piti vielä vähän korjata vetämällä sitä pikkuusen eteenpäin.
Samalla kun eri kohtia pikkuusen korjattiin, niin kuvattava, tai kuvattavat, rentoutuivat. Naamalihakset ja olkapäät asettuivat luonnolliseen asentoon.
Kalervolla oli olemuksellaan ja puheellaan kyky saada kuvattavalle se oma ilmeensä ja hymy esiin.
Tapa lausua tuo pikkuusen-sana oli omaperäinen.
Siinä paino oli keskitavulla, ja kun asiat alkoivat olla kohdillaan, niin viimeisissä asetteluissa siihen tuli vielä yksi u-kirjain lisää eli pikkuuusen.
Ei tuohon sanaan ole ennen tullut kiinnitettyä huomiota, mutta nyt jäljestäpäin kuvattavana olleena on kirkastunut, että sehän oli se Kalervon taikasana, jonka avulla taiteeksi ja palkituiksi nousseet muotokuvat syntyivät.
Jurvasta, pieneltä paikkakunnalta, on noussut maailman huipulle urheilijoita, mutta myös kulttuurin puolelta, ja sitä puolta edustaa hienosti Puskalan Kalervo.
Muuten...
Se toiseksi jäänyt vihkikuva olisi Kalervon kertoman mukaan voittanut koko kisan, kun morsiamen huntu olisi ollut vain pikkuuusen kirkkaamman valkoinen.
Arvo Mikkola
Jurva