– Kaksikymmentäviisi astetta pakkasta, isä sanoo ja laskee taskulampun, jolla tiiraili mittaria.
Näissä olosuhteissa ahtaudutaan autoon ja ajetaan Jurvan Saloveikkojen partiomajalle Rauhankankaalle.
Aamu on kirpeä ja raikas, kun partiolaisia alkaa saapumaan rinkat selässään majan pihapiiriin. Yhteensä 20 leiriläistä, 10 ohjaajaa ja porokoira-Faina pitävät itsensä päivän ajan kiireisinä, jottei pakkanen ehdi purra.
Isommat partiolaiset pystyttävät aamuauringossa puolijoukkueteltan yötä varten, ja pienemmät leikkivät yhteisleikkejä. Puita kannetaan saunaan pataan, teltalle sekä keittiölle, jossa emännät valmistavat puuhellan ja kamiinan avulla maittavat ruoat.
Partiolaiset pääsevät kokeilemaan taitojaan rasteilla, jotka vaativat niin erätaitoja, heittäytymiskykyä, ensiaputaitoja kuin yleistä tietämystäkin.
Lasten posket helottavat punaisina ulkona vietetyn ajan kunniaksi. Sisälle majaan toki pääsee varpaitaan sulattamaan, jos sitä haluaa, ja illalla, jo sudenpentujen lähdettyä kotiin, voi rentoutua saunan löylyn lämmössä.
Teltan lämpötila vaihtelee
Iltapala valmistuu kamiinan äärellä makkaraa ja tikkupullaa paistamalla, ja teltan lämmettyä on aika painua pehkuihin. Kipinämikkona toimiminen ei kuitenkaan ole mikään ihan helppo juttu, ja yön aikana nukkumislämpötila vaihteleekin horkan ja hien välillä.
Pitkän yön jälkeen saadaan nousta kauniiseen helmikuun aamuun. Tulet on taas vesipataan tehtävä, aamupala syötävä ja sitten tehtävärasteille mars!
Mikä se Suomen kansalliseläin onkaan, mitä kieltä on frio ja miten se hätäsavu tehdään?
Kaikki tämä ja enemmän käy selväksi leiriläisille päivän touhussa. Kello käy kuitenkin vääjäämättä ja kotiinlähdön aika koittaa.
Mikä oli parasta leirillä?
– Kaikki oli kivaa!
– Kun sai olla koko päivän ulkona.
– Nukkuminen teltassa!
– Toi koira oli parasta.
Reetta Liinamaa