Vapaa-aikalautakunta esitti Kurikan kaupunginvaltuuston talousarvioon liikuntapalvelusetelin kustannusten puolittamista ja ikärajan nostamista.
Setelin kustannuksiin laitettiin sen sijaan hintakatto. Palvelusetelillä yli 65-vuotias on saanut kaksi ohjattua liikuntakertaa viikossa kaupungin hyväksymältä palveluntuottajalta.
Palveluseteliä on saanut anoa kaupungilta useamman vuoden ajan. Kun Jurvaan saatiin palveluntarjoaja pitämään setelillä ryhmiä, niin varmaankin setelien anominen lisääntyi moninkertaiseksi. Kanta-Kurikan ja Jalasjärven tilannetta en tiedä.
Tietenkin voisin mennä Jurvan liikuntasalille omin päin, mutta silloin tärkeä ohjaus puuttuisi sekä alussa olevasta tasapainojumpasta että lihaskuntoharjoittelusta. Nyt tuo kaksi kertaa viikossa kokoontuva ryhmä on tullut niin tärkeäksi, että en enää haluakaan olla sieltä pois! Hyvä porukka, huuli ja hiki lentää!
Puolentoista vuoden jälkeen huomaan painoni pudonneen aika monta kiloa, tasapainoni parantuneen, kaatumisia ja sen seurauksena lääkärikäyntejä on ollut vähemmän. Lihasvoimani ja jaksamiseni on selvästi kasvanut. Kaikkien näiden seurausten takia huomaan jaksavani paremmin ja olevani positiivisempi ihminen kuin ennen!
Tuleehan tästä minullekin kustannuksia, kun tekee mieli hankkia uusia kivoja liikuntavaatteita ja -kenkiä! Mutta vanha kulahtanut teepaitakaan ei yhtään herätä huomiota siellä sallivassa ilmapiirissä.
Nyt mietinkin: paljonko maksaa liikuntarajoitteisen vanhuksen kotihoito, entä laitoshoito? Onko laskettu, mikä on todellinen säästö pitkällä aikavälillä?
Tiedän, että kaupungilla on myös omia liikuntaryhmiä ikäihmisille. Onko laskettu, mitä tapahtuu esimerkiksi Jurvassa, jos kaikki n. 90 seteliryhmäläistä menevät näihin ryhmiin? Onko kaupungilla riittävästi ohjaajia? Heidän palkkansa ja matkakulunsa, tilavuokrat?
Ymmärrän, että tässä vaikeassa tilanteessa kaupungin pitää löytää säästöjä, mutta onko tämä säästötoimi vähän lyhytnäköinen?
Minä en osaa arvioida, miten tilanne muuttuu, kun hyvinvointialueille siirrytään, siksi tämä vuodatus on nyt vain yhden jurvalaisen ikäihmisen näkökulma.
Eevamaija Koskinen, iloinen veronmaksaja