Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Paljon pu­het­ta, vähän villoja

Miltei liikutuksen kyynel silmäkulmastani vierähti, kun luin kokoomuksen ja perussuomalaisten yhteistyötä ja avoimuutta korostavan tekstin. Meillähän on nyt siis myös uusi yhteenliittymä Kurikan hallituksessa.

Se vain jäi edelleen ihmetyttämään, miksi tekemämme oikaisuvaatimus, jonka sisältö on juuri asioiden avoimuus ja yhteinen keskustelu laajentuvan kunnan talousasioista, ei saanut näiden luottamusta ja vuoropuhelua korostavien henkilöiden tukea?

Turhaan sitä jälkikäteen yrittää mustaa valkoiseksi muuttaa, teidän äänillänne asioiden avoin tarkastelu estettiin.

Tulevassa talousarvion suunnitelmassa koko totuus tulevan, laajemman kunnan menoista, tuloista, veloista ja veroäyristä tulee esiin.

Turha tästä on enempää debattia käydä. Uusi Kuntalaki astuu voimaan 1.5.2015, siellä kunnan kaikki vastuut ja velat on saatettava yhteen.

Toivon sydämestäni, että olen tulkinnut talouslukujamme väärin. Sillä jos kiristämään joudutaan, koskevat ne säästöt tavallisia kuntalaisia, kaikkein kipeimmin niitä vähävaraisimpia ja eniten yhteisön apua tarvitsevia.

Mutta mistäs tietää, kun oikein ollaan ystävällisiä ja korrekteja, voihan ne velatkin muuttua saataviksi.

Margit Rähinämuori Parkkamäki