Vastine Pekka Santtilan isääni kohdistettuun kirjoitukseen (13.6.2018)

Älä anna omien ihanteittesi tai kaunojesi vääristää kuvaa henkilöstä, josta kirjoitat. Ethän ole isääni edes tavannut joko sitten tuntenut. Mikä on sinun tarkoitusperäsi tai mihin pyrit? Mustamaalaat edesmenneen isäni muiston. Hän on tehdyistä ja oletetuista rikoksista saadut tuomiot sovittanut.

Kirjoituksessasi ja tutkimuksissasi on virheitä. Esimerkiksi isäni ei koskaan kuulunut suojeluskuntaan, eikä mihinkään järjestöihin, Hevosystäväinyhdistykseen kylläkin. Hän jalosti mallikkaita hevosia, joita myi ystävilleen, joita arvosti hevosmiehinä. Kylässämme esimerkiksi VH ja sisarensa tyttären mies TS. Kyseiset miehet varmaan voivat kertoa sinulle, minkälainen jalo persoona Matti Tarkkanen oli.

Ole lähimmäisesi tuomarina oikeudenmukainen. Miksi tätä korsujuttua kaivat ja tuot niin esille? Onko sinun ihanteitasi, että kaikki Suomen pojat olisivat olleet sodasta kieltäytyneitä ja oltaisiin annettu Suomi suosiolla Neuvostoliitolle?

Ovatko tämä kansalaissodan 100-vuotistapahtumat saaneet sinut vetämään esiin viime sotien synkkiä tapahtumia? Kansalaissodan aikaan isäni on ollut 13-vuotias pikkupoika ja ollut vielä silloin Helsingissä setänsä teologian tohtorin poikana, jossa hän on saanut hyvän hengellisen kasvatuksen.

Toivon, että tämä korsujuttu nähtäisiin realistisena, eikä niinkään vasemmistolaisihanteiden pyhiinvaelluspaikkana. Olihan silloin resanttien tekemiä verilöylyjä rajan pinnan kylissä, joissa neuvostoliittolaiset tappoivat kokonaisia perheitä sänkyihinsä. Tämäkö oli silloin oikein?

Nämä sota-aikaiset tapahtumat ovat kaikilta osin sitä aikaa kokemattomilta kuin hyppy tuntemattomaan. Sinä Pekka Santtila et ole elänyt näitä vaikeita aikoja. Kirjoitit, ettei oikeudenkäynneissä ollut politiikkaa mukana. Väärin. Suomessa oli valvontakomissio, jolla oli sellainen valta, että meidän kunnioitettu presidenttimme Risto Rytikin tuomittiin 10 vuodeksi vankilaan. Valvontakomission johtaja Andrei Zdanrov toimitti pääministeri Castrenille kirjeen, jossa oli yli 60 nimeä käsittävä lista henkilöistä, joiden Neuvostoliitto katsoi syyllistyneen sotarikoksiin eikä siinä ollut isäni nimeä.

Sotasyyllisyys kysymys nousi näkyvästi esille tammikuussa 1945, kun kuusi SDP:n vasemmistoon kuuluva kansanedustajaa teki hallitukselle välikysymyksen. Oikeudenkäynnitkö eivät olleet poliittisia? Eihän valvontakomissiolla ollut omia oikeuslaitoksia, istunnot käytiin Suomen oikeuslaitoksissa. Käytiinhän kahdeksan tuomitun: Rytin, Rangelin, Linkomiehen, Tannerin, Kivimäen, Kukkosen, Ramsayn ja Reinikan oikeudenkäynnit säätytalolla.

Ihmettelet, miksi kirjoitan. Ihmettelen! Mietin tätä, koska kotikyläni on ollut ja ihmiset siellä minulle tärkeitä, enkä näin ollen halua, että nuorempi polvi saa väärän kuvan isästäni, jonka kirjoituksessasi tuhoon tuomitset, tai tuntuu kuin kirjoituksesi lopussa vedit hänet hirteen. Ottamatta huomioon sen seikan, että asioilla on syynsä ja seurauksensa aivan kuin korsujutullakin. Puhuit vanhoista asioista niin kuin niistä jotakin tietäisit. Sanonta kuuluu: mitalilla on aina toinenkin puoli.

Olen ollut kotonani 29-vuotiaaksi, elämässäni on ollut kolme miestä, kaksi aviomiestä ja yksi avomies. Vertailun vuoksi oma isäni on ollut kaikista jaloin. Hänessä ei ollut huijarin, koijarin, kälttärin eikä lyöppärin vikaa. Hän oli vakaa, omanlaisensa rehti suomalainen mies. Siksi olen tyrmistynyt, kun sinä, joka et ole elänyt päivääkään isäni elämää ja kirjoitat vanhoista asioista, kuin tietäisit menneistä jotakin. Isäni oli turvallinen lapsille ja eläimille tosi lojaali ja vielä neuvostoliittolaisille vangeille.

Olihan kotonani pari karjalaisperhettä ja Hatakan Mikko palveli vanhempiani yli 10 vuotta ja mummi Helsingistä koko sotatalven ja kesäisin myöhemmin saaden käyttöönsä kolme parasta huonetta. Lisäksi muu työväki. Pekka Santtila, eikö ollut sosiaalista?

Isä ja äiti tunnettiin vieraanvaraisina ja ystävällisinä ihmisinä. En oikein ymmärrä, mistä sinä olet saanut voimakkaan kielteisen kuvan isästäni. Kuka sitä kylvää? Onhan isäni ollut kohta 30 vuotta haudassa. Vielä ikämiehenä hän pyöräili kirkonkylään baariin pelaamaan shakkia, vaikka en tiedä, keitä nämä älykkäät pelikaverit olivat. Veljeni Lalli sai kyllä harmaita hiuksia, kun murehti isän paluuta kaljapaarista ja joskus se kuulemma kulkikin ojan kautta. Seurallisena hän hakeutui shakkiharrastuksensa kanssa toisten seuraan.

Korviini tänne Lahteen on kantautunut vaikka minkälaisia juttuja. Oikein hävettää nykyiset kuulemani kielteiset kuvat isästäni. Onko Jurvan hulluus faktaa? Puskaradiohan on siellä saanut jutun jos toisenkin liikkeelle ja me kohteliaat tervetulotoivotukset korsussa, kuka ne on kuullut ja käsikirjoittanut? Minusta tuntuu, että nyt tällä korsujutulla fantasioidaan.

Sotavanki Nikita. Isä sanoi joskus, kun Nikitasta juteltiin, että ”hän katuu, kun ei vienyt häntä Ruotsiin niin hyvää miestä”! Nikita söi pöydässä isän vieressä, eikä hänen tarvinnut maalata vaatteisiinsa V-kirjainta, hän sai ajella isän polkupyörällä, sai käydä elokuvissa, kun kuskasi hevosella meitä keskenkasvuisia. Hiipakan sahan hevospuomiin vietiin hevonen. Ei häntä vahdittu, hänellä oli oma huonekin. Kylän pojat kaveerasi hänen kanssaan ja taisivat tytötkin ja hän oppi suomea. Äiti laittoi hänelle lähtiäiseksi valkoisen villapaidan, mitään elonmerkkiä ei ole kuulunut palauttamisen jälkeen.

Tämä ei kuulu korsujuttuun, mutta siihen kuinka kirjoituksessasi tunnettu henkilö kuulemma pelkäsi isän kostoa. Minkähän tähden? Oliko hänellä huono omatunto? Minä tiedän kuka tämä niin kutsuttu luotettava henkilö oli. Olin jo kymmenen vanha, kun heräsin varmaankin valoon. Isä seisoi makuuhuoneen pystyuuniin nojaten lämmitellen. Hän oli kävellyt Koskenkorvan asemalta yöllä noin yli 20 kilometriä. Hän tuli Porin sotasairaalasta toipumislomalle, menetettyään silmänsä sodassa. Koskenkorvahan oli lähin asema. Eikä voinut kenellekään soittaa, että ”tulkaa hakemaan”, kun ei ollut monta autoa koko pitäjässäkään. Seuravana yönä heräsin, kun ikkunaan koputettiin ja naapurin nimismies oli siellä ja kehotti isääni lähtemään, kun mukamas metsiä varastetaan.

Isä ei lähtenyt, mutta nimismies tuli uudestaan ”Matti tuu jo”. Vuosia jälkeenpäin isä kertoi, että ei tiennyt, ettei hänen olisi toipilaana tarvinnut lähteä. Hän pelkäsi, että saa virkakunnan vastustamisesta hankaluuksia. Tainuun vanha isäntä oli viisaampi: järvellä hiihdettäessä hän sai tietää todellisen kohteen, kääntyi ympäri ja sanoi perkules, kun tuo kenkä hinkkaa.

Missään ei huomioida, että korsulla oli pimeää, oli yö ja ulkona pimeää kuin korsussakin. Mietin, missä siellä oli ne luotettavat suojeluskuntalaiset, neljä poliisia ja nimismies. Kylläpä sotasairaalasta eilen lomalle tullut, pää siteessä, yksisilmäinen, päässä sirpalevammainen mies ehti olla korsun katolla ja ovelle vievällä polulla ja missä ihmeessä muu joukko oli? Puiden takanako vai hangessa rähmällään? Kun siellä oli ammuttu kuin sodassa niin sisällä kuin ulkonakin.

Kukaan ei voi varmuudella sanoa, kenen luodista Seppälä sai surmansa, hän meni sotilaskarkuruuteen hienon periaatteensa takia, ettei Venäjälle tulisi lisää orpoja. Hän ei ole isää syyttämässä kuolemastaan, mutta välillisesti. Isä tuomittiin kuudeksi vuodeksi valvontakomission istunnossa. Oikeussalissa toistui se suojeluskuntalaisten solidaarisuus: yksi toisensa jälkeen jotakin pyörrytti, toista oksetti, joten oikeussalissa oli lopuksi vain isä ja vanha apteekkari Hjelt. Kun joku piti tuomita, niin isä tuomittiin kuudeksi vuodeksi linnaan.

Helsingissä Sörkassa nämä niin kutsutut sotasyylliset olivat samassa siivessä. Ei niin pahaa, etteikö jotakin mukavampaakin, isä sai olla presidentti Rytinkin kanssa saunassa. Tästäkin joku tiesi, ettei ole ollut kuin Konnunsuolla. Olin jo kaksi-kolmetoistavuotias, kun äitini kanssa käytiin häntä Sörkässä katsomassa. Isäni anoi Konnunsuolle maataloustöihin ja hevosia hoitamaan ja sai siirron sinne. Hän ehti tuomiosta kärsimään kolme vuotta, kun sitten tuli Neuvostoliitosta nootti, jossa armahdettiin kaikkia Suomessa sodasta kärsineitä.

Tellervo Tuomala (o.s. Tarkkanen)

Lahdessa 5.9.2018