Pannukakku, litteän maan myytti, osa 1

Lokakuun alussa (4.10.) ilmestyneessä Jurvan Sanomissa kolumnisti Pohdiskelija pohdiskelee otsikolla Pannukakku suomalaisten hyvää koulutustasoa ja median luotettavuutta sekä viime aikoina esille nousseita valeuutisia.

Kolumnin toiseksi viimeisessä lauseessa hän toteaa: ”Siellä (Amerikassa) jo keskustellaan siitä, onko maa kuitenkin pannukakku, kuten muutama vuosisata sitten uskottiin”.

Tarkempi perehtyminen historiaan osoittaa kuitenkin, ettei litteään maahan ole koskaan yleisesti uskottu, vaan maan on aina tiedetty olevan pallo.

Kuuluisa paleontologi Stephen Jay Gould (1941–2002) kirjoitti: ”Oppineitten piirissä ei koskaan ollut ”litteä maa-uskon” aikakautta. Kreikkalaisten tieto maan pallomaisuudesta ei koskaan hävinnyt ja kaikki merkittävät keskiaikaiset oppineet hyväksyivät maan pyöreyden vakiintuneeksi käsitykseksi kosmologiassa”.

Pari seuraavaa historian otantaa vahvistaa Gouldin lausuman. Tunnettu kreikkalainen filosofi Aristoteles (384–322 eKr.) esitti kuun pimennyksen johtuvan siitä, ”että maa menee kuun ja auringon väliin ja ääriviivan muoto johtuu maan pinnan muodosta, joka siksi on pallomainen”.

Ei vain oppineet tunteneet ilmiötä, vaan myös tuon ajan merimiehet, jotka näkivät kaukaa mereltä palatessaan korkeat vuoret ennen alavia maita. He osasivat myös laskea leveysasteensa mittaamalla mistä kulmasta aurinko keskipäivällä paistoi, mikä onnistuu vain, jos maa on pallo.

Yksi tunnetuimmista pallonmuotoisen maan puolestapuhujista oli muinaisenglantilainen munkki, teologi ja historioitsija Beda Venerabilis (673–735), joka teki Jeesuksen syntymään perustuvan ajanlaskun tunnetuksi, vaikka erehtyikin muutamalla vuodella.

Harvempi kuitenkaan tietää hänen olleen myös aikansa johtavia tähtitieteilijöitä.

Mies opetti selvästi maan olevan pyöreä ja sen pohjalta osoitti, miksi päivien ja öiden pituus vaihtelee vuodenaikojen mukaan ja miten kuu aiheuttaa vuorovesi-ilmiön.

Beda oli ensimmäinen joka oivalsi tämän, kun taas Galileo Galilei (1564–1642) vasta vuosisatoja myöhemmin selitti ilmiön, mutta väärin.

Näin Beda: ”Sanomme maata palloksi, emme siksi, että sen pinnan tasangot ja vuoret antavat pallomaisen vaikutelman, vaan siksi, että jos sen ääriviivaa piirrettäessä huomioidaan kaikki pinnanmuodot, näin muodostuva kehä kuvaa täydellistä palloa. Sillä se todellakin on pallo keskellä maailmankaikkeutta (ei siis keskellä aurinkokuntaa), leveyssuunnassa se on ympyränmuotoinen, ei pyöreä kuin kilpi, vaan niin kuin pallo, ja keskipisteestään mitattuna se on täydellisen pyöreä joka puolelta”.

Nämä muutamat historialliset otteet riittänevät osoittamaan, että menneinä vuosisatoina maata olisi pidetty pannukakkuna, on selvästi väärä käsitys.

Kuitenkin suomalaiset suurelta osin uskovat Pohdiskelijan tavoin näin, vaikka ”ovat parhaiten koulutettu kansa”.

Onko tämä uskomus ”yleinen mielipide” vai peräti ”totena pidetty tieteellinen asia”, jota ei saisi ”kyseenalaistaa”. (Lainaukset Pohdiskelijan kolumnista). Mitä sanoo kolumnistin luotettavaksi luonnehtima media? Miten tähän tilanteeseen on ylipäänsä tultu?

Sitä tarkastellaan osassa 2.

Eero Puntila