On aika etsiä hukkakauraa

Koronakeväästä huolimatta maatalouden viljelytyöt onnistuivat keväällä hyvin. Kauan kaivattua sadettakin saatiin viime viikolla kymmeniä millimetrejä.

Sade paransi merkittävästi toisen tuorerehusadon näkymiä, mikä auttaa selvästi karjatilojen tilannetta.

Ensimmäinen sato oli kohtuullinen. Sateen määrä on vaihdellut laajan kaupungin eri osissa paljon, sillä Jalasjärveltä Yli-Koskuelta Jurvaan Sarvijoelle on pitkä matka, ja välille mahtuu monenlaista maalajia ja tilannetta.

Paikoitellen kuivuus kurittaa peltoja, mutta toisaalta rankat sateet ovat jopa lakoonnuttaneet parhaimpia kevätviljakasvustoja.

Vaihteleva tilanne näkyy myös sato-odotuksissa. Joissain paikoissa odotetaan hyvää viljasatoa, toisissa tilanne ei ole yhtä hyvä.

Syysviljat ovat selvinneet kohtuullisen hyvin talvesta. Hernekasvustot näyttävät alueellamme kohtuullisen hyviltä, sillä kasvi tykkää lämmöstä, ja sade teki hyvää myös herneille.

Loppukesän säät tietenkin ratkaisevat lopullisesti sadon laadun ja määrän. Tähän aikaan kesästä viljelijöiden olisi hyvä aika aloittaa jalkautuminen pelloille silmäilemään hukkakauratilannetta.

Kasvinsuojeluaineet tehoavat aika hyvin, mutta vettä tuli sen verran, että hukkakaurakin alkaa nousta näkyviin.

Liikkeelle kannattaa lähteä kasvustoista, joissa kasvu on pisimmällä. Heinäkuussa pellot on hyvä käydä läpi kerran-pari viikossa.

Maaseututoimiston päivystysnumerosta saa apua, jos viljelijä kaipaa neuvontaa hukkakaura-asioihin.

Jos hukkakaura on päässyt leviämään kasvustoon, viljelijällä on yleensä edessään pitkäaikainen torjuntaurakka.

Hukkakauralain mukaan maa-alueen haltijan on pidettävä alue vapaana röyhyllä olevista hukkakauroista.

Hukkakaura täytyy kerätä käsipelillä muovipussiin ja hävittää polttamalla eikä jättää esimerkiksi pellon laidalle tai viedä kaatopaikoille.

Viljelijät ovat hoitaneet hukkakauran hävittämisen koko Kurikan alueella pääsääntöisesti hyvin. Jos haitallinen kasvi pääsee yllättämään ja kerättävää on paljon, kasvien keräämisessä ja hävittämisessä on kova työ. Hukkakauran saastuttamille lohkoille suositellaan viljelykasveiksi ohraa, vehnää tai nurmea, jolloin torjunta onnistuu parhaiten, myös kasvinvuorotuksella on vaikutusta.

On tärkeää, ettei kauraa viljellä hukkakauralohkoilla, koska hukkakauran hävittäminen kauran seasta on kohtuullisen mahdotonta ja hukkakaura leviää tällöin tehokkaasti.

Kurikan kaupungin maaseututoimen ja ely-keskuksen tarkastajien hukkakauratarkastukset ovat käynnissä ja jatkuvat heinäkuun loppuun saakka. Hukkakauran torjunnan laiminlyönti saattaa johtaa maataloustukien leikkaamiseen.

Reijo Hämäläinen

maaseutupäällikkö, HTK

Kurikan kaupunki