Menevätkö jurvalaisten perhejuhlat Kurikan kirkkoon?

Menin sunnuntaiaamuna kirkkoon ja jo parkkipaikalla oli noin viisi autoa. Mietin ensin, että nyt taitaakin olla iltakirkko, mutta ei, aamujumalanpalvelus oli alkamassa.

Meitä oli kirkossa 12 paikalla plus Jurvan kappeliseurakunnan työntekijät. Mietiskelin, kuinka uusi kirkkovaltuusto pystyy puolustamaan Jurvan kirkollisten menojen tarpeellisuutta näin pienelle porukalle. Joitain vuosia sitten kävi seurakunnassamme afrikkalainen nuori saarnaaja, hän ihmetteli aamujumalanpalveluksessa samaa asiaa: ”Missä teidän seurakunnan väki on. Meillä vain sairaat ovat poissa sunnuntaijumalanpalveluksessa.”

Tähän meilläkin vuosisadan alussa olevaan tapaan emme ehkä saa suurta muutosta, mutta me, jotka vielä kuulumme kirkkoon ja saamme sieltä voimaa ja tukea arkiseen puurtamiseen: meidän pitää ryhdistäytyä! En minäkään joka pyhä kirkossa käy, mutta aletaanpa käydä kirkossa jonkin verran enemmän kuin ennen. Tavataan kauniissa kirkossamme!

Tavataan kauniissa kirkossamme

>>>>>>> Stashed changes