Lähipalvelujen puolesta

Kaupungin päätöksistä valittaminen aiheuttaa ymmärrettävästi lähes poikkeuksetta mielipahaa. Joku valittaa vain siksi, ettei päätös ollut mieluinen mutta toisaalta tilanne voi myös olla se, että päätöksellä on merkittävää vaikutusta omaan elämään ja mitään muuta vaihtoehtoa ei enää ole.

Äitinä minua huolettaa suun terveydenhuollon palvelujen tulevaisuus lähipalveluna. Aloin tutkia, miten päätöksiä oli tehty ja päätin tehdä sen, mitä tehtävissä oli. Tämän jälkeen voin ainakin sanoa yrittäneeni tehdä kaikkeni, jotta kyseiset palvelut säilyisivät niin Jurvassa kuin Jalasjärvelläkin.

Toimitin tammikuussa hallinto-oikeudelle valituksen koskien Kurikan sote-keskus –hanketta. Hankesuunnitelma on tehty, toimitettu eteenpäin ja hyväksytetty ilman kaupunginvaltuuston päätöstä suun terveydenhuollon keskittämisestä.

Sote-keskus on toki paljon muutakin kuin vain suun terveydenhuolto, mutta en halunnut jäädä odottamaan sitä päivää, kun kaikki keskitettäisiin “sattumalta” jo valmiiksi rakennettuihin 16 huoneeseen.

Suurin kritiikkini hankkeen suunnittelussa kohdistuu asioiden salailuun, joka jo sinällään on hyvän hallintotavan vastaista. Kurikan kaupungin strategiassakin sanotaan hienosti, että teemme asioita aidosti yhdessä ja keskustelemme asioista avoimesti. Suunnitelmat olivat olleet valmiina jo reilu vuosi aiemmin kuin asia tuli kunnolla julkisuuteen Jikin johtokunnan päätettyä 27.6.2019, että hammashoito päättyy Jurvassa.

Valitustani perustelin muun muassa sillä, että päätöksenteossa ei ole toimittu Kurikan kaupungin hallintosäännön 19 §:n mukaan eli, että kaupunginvaltuusto olisi tehnyt päätöksen hammashoidon keskittämisestä. Niin ikään on sivuutettu hallintosäännön 27 §:n mukainen tilaajalautakunnan rooli päätöksenteossa mm. silloin, kun Kurikan kaupunki haki ensimmäisen kerran poikkeuslupaa sote-keskus-hankkeeseensa Sosiaali- ja terveysministeriöltä 25.4.2018 ja tilaajalautakunta on hyväksynyt hankesuunnitelman vasta 16.5.2018.

Kun valitus tuli julkiseksi, minulta pyydettiin välittömästi valituksen pois vetämistä. Tämän jälkeen olisi kuulemma jalasjärvisten turha kuvitella saavansa enää mitään. Ennen kuin minua aletaan kiristämään, kaupungin keskeisten päättäjien olisi syytä mennä peilin eteen ja kysyä: olenkohan itse mokannut ja katsonut huonoa päätöksentekokulttuuria läpi sormien?

Kaupunginhallituksen vastineessa sote-keskus -hanketta puolusteltiin rakennettavien tilojen monikäyttöisyydellä ja muunneltavuudella. Tämähän juuri olisi kaikkein järkevintä. Miksi kuitenkin Sosiaali- ja terveysministeriöön toimitettuihin poikkeuslupahakemuksiin on kirjattu suorasanaisesti palveluverkon supistaminen?

Vastineessa mainitaan myös, että hankesuunnitelmilla ei ole ratkaistu palveluverkon laajuutta koskevia kysymyksiä. No ei tietenkään, sillä se kuuluu kaupunginvaltuuston päätettäväksi.

Oliko tavoiteltu toimintajärjestys tämä, että tehdään suunnitelmat, haetaan poikkeuslupaa, hyväksytetään poikkeuslupa vielä tilaajalautakunnallakin, aloitetaan rakentaminen ja vasta sitten päätetään, mitä kaikkea sinne sijoitetaan?

Tulisiko vielä kerran miettiä, mitä hyötyä on suun terveydenhuollon palvelujen keskittämisestä? Moni käyttäjäryhmä, esimerkiksi minä perheellisenä, pitää tätä tärkeänä lähipalveluna. Päätöksien, erityisesti kipeiden sellaisten, teossa avoimuus ja rehellisyys korostuvat entisestään.

Mervi Ranta

Koskue