Elämää ”Eurostoliitossa”

Kun Suomi oli Venäjän suuriruhtinaskuntana 1809–1917, Suomi ei ollut suvereeni valtio. (Suvereeni = autonominen, itsehallinnollinen, itsenäinen). Suvereniteetin aikaa oli vuodesta 1917 vuoteen 1995 asti, jolloin se päättyi liittyessämme Euroopan unioniin.

Vähitellen päätösvaltaa siirretään Euroopan parlamentille sekä komissiolle ja Suomen eduskunnan ja hallituksen liikkumavara ja päätösvalta Suomen asioihin käy yhä vähäisemmäksi. Tämä on seurausta liittovaltiokehityksestä, johon Euroopan unioni tähtääkin. Tämän voimme nähdä jo pienissäkin asioissa; mm. kellojen siirtelyssä tarvittiin EU-parlamentin äänestys.

Euroopan unioni puuttuu jo kohta joka elämän alueelle; maataloustukiin (ennen kansallisia), päästöihin, tullituloihin (tilitetään EU:lle) ja jopa susikannan säätelyyn. Elämme siis ”Kaksoisparlamentarismissa”, joka on kankea, kallis ja byrokraattinen järjestelmä. Tämä näkyy muun muassa maataloustukien maksujen viivästymisessä.

Mitä tulee meidän vaikuttamiseen unionissa, se on varsin vähäinen, sanoisinko olematon. Europarlamentaarikkoja on 751, joista suomalaisia on vain 13. Suomalaisten osuus on siis noin 1,7 %. Kun isot maat, Ranska ja Saksa, ajavat jotain asiaansa he saavat sen määrä-enemmistöllä läpi.

Me näemme, miten hankalaa Britannian on nyt jo erota Euroopan unionista. Jos me suomalaiset emme herää ajoissa, voimme löytää itsemme liitovaltiosta, josta ei enää voi erota. Näen, että tullaan mahdollisesti vielä säätämään sellainen perustuslaki EU-parlamentissa, jonka jälkeen eroaminen on mahdotonta. En halua olla ilonpilaaja, vaan totuuden äänitorvi. Minen juhuli enkä katso linnan juhlia 6.12.

Ari Lehtimäki (ps.)

>>>>>>> Stashed changes