Veroja ylös vai mikä neuvoksi?

Vanhukset ja säästöt ovat yhdistelmä, joka herättää valtavasti tunteita. Se on ymmärrettävää, koska jos oman rakkaan läheisen hoito sakkaa elämän viimeisinä vuosina, tilanne voi tuntua raastavan epäoikeudenmukaiselta.

Kurikkaan ja Ilmajoelle esitetään nyt säästöjen hakemista ikääntyneiden palveluista. Suurin säästöpotentiaali katsotaan olevan siinä, että osa vanhuksista pärjäisi nykyistä vähemmällä hoidolla.

Ympärivuorokautisessa hoivassa olevia pitäisi saada kevyen palveluasumisen piiriin. Yhdessä konsulttiyhtiön laskelmassa katsotaan, että jos 45 vanhusta Kurikassa saataisiin tehostetusta palveluasumisesta pysyvästi ”keskiraskaaseen” palveluasumiseen, säästöä syntyisi reilu 900 000 euroa.

Tuskin kukaan ajattelee vanhusten saavan Suomessa liian hyvää hoivaa. Toisessa vaakakupissa on kuitenkin talous.

Koska kukaan ei loppupeleissä tunnu haluavan säästää esimerkiksi vanhusten tai lasten palveluista, tästä säästöesityksestä voidaan aloittaa kuntavaalien alla perinpohjainen talouskeskustelu.

Mihin Kurikka panostaa ja mihin se jättää panostamatta? Käytetäänkö osakemiljoonat sittenkin vuosittain hyviin peruspalveluihin ja jätetään vetovoimainvestoinnit tekemättä?

Korotetaanko kenties veroprosenttia, jotta saadaan vanhukset palveltua, kun asia kerran on kuntalaisille tärkeä? Vai onko sittenkin niin, että Kurikka mukaan lukien suomalainen kuntakenttä on niin köyhä, että säästää vain täytyy?

Voit miettiä kesäkuun kuntavaaleihin mennessä omat vastauksesi ja äänestää sen mukaan. Selvää on, että nykymallilla rahat eivät kaikkeen riitä.

Jarmo Panula