Työaika lyhyemmäksi

Pääministeri Sanna Marin kertoi alkuviikolla, että hänen johtamansa sosialidemokraattinen puolue valmistelee esityksiä työajan lyhentämisestä Suomessa. Se olisi tarkoitus tehdä palkkoja leikkaamatta.

Asia ei ole uusi, sillä jo vuosi sitten Marin esitti siirtymistä kuusituntiseen työpäivään. Hän esitti tätä SDP:n 120-vuotisjuhlissa Turussa.

Työaika on ennenkin lyhentynyt, ja olisi järkevää, että se lyhentyisi myös tulevaisuudessa. Nyt työaika on keskimäärin kahdeksan tuntia päivässä.

Ihmiset ansaitsevat enemmän aikaa perheidensä, läheistensä, harrastustensa ja sivistyksen parissa. Näin Marin perusteli esitystään. Pääministeri on oikeassa, sillä vapaa-ajan arvostus on lisääntynyt, ja työajan lyhentyminen voisi parantaa hyvinvointiamme.

Tästä on jo näyttöjä, sillä kuusituntista työpäivää kokeiltiin Suomessa 1990-luvulla vajaat kolme vuotta, ja kaikki tuntuivat hyötyvän siitä. Esimerkiksi tuottavuus, jaksaminen ja työhyvinvointi kohentuivat.

Työaikakokeilussa oli parikymmentä kuntaa ja yksityisiä yrityksiä. Yli 1 300 työntekijän työviikko lyhentyikin vain 30 tuntiin. Työaikakokeilulla oli myös työllistävä vaikutus, sillä liki 600 työntekijää sai töitä ja paikkasi syntynyttä työvoiman tarvetta. Aiempaa vähemmän töitä tehneiden työuupumus hellitti edes vähän.

Olisiko nyt aika kokeilla työajan lyhentämistä uudestaan ja ottaa se myös käytäntöön, jos homma toimii? Ainakin sitä voisi kokeilla, eikä heti tyrmätä.

Jarno Ranta