Työ tuo muuttajia

Televisiosta tuttu media-alan monitoimimies ja viestintäyrittäjä Jan Erola on kirjoittanut kirjan, jossa hän on ideoinut maakuntien paikkakunnille hankkeita, joilla ne voisivat erottautua muista ja vielä isosti. Ideoinnissaan hän on käyttänyt virikkeenä paikkakunnilla jo nähtävissä olevia vahvuuksia. Rovaniemi ja tonttuyliopiston perustaminen sinne on selkeä esimerkki jo olemassa olevan vahvuuden hyödyntämisestä.

Polemiikki-lehdelle antamassaan haastattelussa Erola myöntää, että osa ideoista on hulvattomia hassutteluaiheita. Sellaiseksi ehkä voi laskea hulppean nakusaunan, jota Erolan mukaan Jämsä voisi alkaa markkinoida. Tosissaan kaikkia ideoita ei Erolan mukaan tarvitse ottaa: niiden on tarkoitus myös inspiroida ja avartaa näkemyksiä omasta lähiseudusta.

Samassa haastattelussa Erola kertoo, kuinka hän aikoinaan opiskelijana aina kysyi tapaamiltaan kuntajohtajilta, miksi maisteri muuttaisi heidän kuntaansa.

Vastaukseksi hän sai usein, että kun meillä on tämä kaunis luonto.

Luontoa yksistään ei Erolan mukaan yhdenkään kunnan kannata nostaa esille, kun kuntaa markkinoidaan muuttoa sinne harkitseville henkilöille. Ja ihan vain siksi, koska koko Suomi on kaunista luontoa. Erola painottaakin, että luonto ei ole kovinkaan monelle mikään syy lähteä perustamaan perhettä ja elämää ennestään tuntemattomalle paikkakunnalle.

Maisteri ja oikeastaan ihan kuka tahansa muuttaa minne vain, jos hänellä on mahdollisuus tehdä siellä tai riittävän lähellä kiinnostavaa työtä. Vielä paremmin muuttohalut todennäköisesti kasvavat, jos myös puolisolle löytyy lähistöltä töitä. Sen jälkeen voi aloittaa tonttipaikan markkinoinnin kauniin luonnon ääreltä.