Tavallisuus on tylsää

Hiljaisuus ja rauha, se hiukan romahtanut lato keskellä peltoa ja mahdollisuus juosta metsään, puhtaaseen luontoon suoraan kotipihasta ja maistaa mättäillä kasvavia marjoja. Ystävälliset, lämminhenkiset ihmiset, hitaalta tuntuva elämän tahti sekä taide-elämä.

Ainakin kaikista näistä asioista Jurva on saanut viime vuoden aikana kehuja paikkakunnalla vierailleilta ulkomaalaisilta toimittajilta. Paikkakuntaa, kotiaan ja omaa elämäntapaansa on heille saanut esitellä Juha Järvinen, taiteilijahippi, joka vuoden 2016 loppupuolella sai ylimääräisen joululahjan. Hän sai Kelalta kirjeen, joka oli lähetetty vain 2 000 suomalaiselle työttömänä olevalle henkilölle. Mies pääsi mukaan kokeiluun, jossa hänelle maksetaan kahden vuoden ajan perustuloa 560 euroa.

Suomen aloittama kokeilu on ollut ainutlaatuinen koko maailmassa. Uutiskynnyksen se on rikkonut niin kotimaisissa kuin ulkomaisissa tiedotusvälineissä. Kokeiluun mukaan päässeitä on haluttu haastatella, mutta vain harvoja on löydetty ja vielä harvempi on halunnut tulla julkisuuteen.

Järvinen teki toisin. Hän kertoi välittömästi asiasta sosiaalisessa mediassa ja on sen jälkeen ollut ylpeä perustulon sanansaattaja maailmalla.

Viime vuonna Järvinen antoi ulkomaalaisille tiedotusvälineille yli 200 haastattelua. Perustulon lisäksi hän on saanut tiedotusvälineet kiinnostumaan lähes vaivihkaa myös monista muista asioista, muun muassa Jurvasta ja täällä tarjolla olevasta hitaasta elämäntavasta.

Järvisen päässä olevaa hattua on sanottu tyhmäksi, niin silinteriä kuin karvalakkia. Sanat kannattaa jatkossa valita paremmin. Niiden tyhmien hattujen ansiosta myös Jurva on saanut sellaista maailmanlaajuista näkyvyyttä, jota ei edes rahalla ole saatavissa.