Suomi on poikkeustilassa – nyt kaikkien täytyy toimia vastuullisesti

Suomi on poikkeustilassa. Koulut siirtyivät keskiviikkona etäopetukseen ja julkisia tiloja on suljettu. Yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään mahdollisuuksien mukaan muista erillään. Hallituksen linjauksissa on kaikkiaan 19 kovaa kohtaa.

Nyt alkaa totutteluvaihe. Lapsiperheissä selvitellään, mitä muutoksia lapsen kotiin jääminen vaatii. Yli 70-vuotiaat ovat hämillään, koska heidät on velvoitettu pysymään mahdollisuuksien mukaan erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa. Vierailu läheisen luona palvelutalossa on kielletty.

Kun tilanne alkaa kunnolla valjeta meille kaikille, eteen tulee myös turhautumista ja kritiikkiä. Maan sulkemisella kuukaudeksi on valtavia taloudellisia vaikutuksia. Koulujen etäopetus voi takkuilla, koska tilannetta ei ole koskaan harjoiteltu. Tulee inhimillistä turhautumista: en pääse tuonne, en saa tehdä tätä.

Nyt on kuitenkin ajateltava, että toimet on tehty syystä.

Niiden tarkoituksena on suojata riskiryhmiä: esimerkiksi ikäihmisiä, keuhkosairaita ja pitkäaikaissairaita. Keinona tähän on se, että meidät ohjataan tapaamaan vähemmän toisiamme.

Se, ovatko kaikki keinot järkevimpiä mahdollisia, jää rehellisesti sanoen jälkikäteen arvioitavaksi. Tässä tilanteessa sitä on mahdoton ennustaa.

Nyt on silti toimittava vastuullisesti ja elettävä linjausten ja suositusten mukaan. Vältä lähikontakteja. Jää oireilevana kotiin. Pese käsiäsi. Älä levitä väärää tietoa.

Kuukausi on ihmiselämässä lyhyt aika. Sen verran jokaisen täytyy voida tinkiä mukavuuksistaan, jos meidän kaikkien turvallisuus sen vaatii.

Jarmo Panula