Sarvijoen koulu ei ole tyhjä eikä tarpeeton

Kun kolme kiinteistöjä omistavaa kuntaa on pantu yhteen, omistettavaa riittää. Vuodelle 2021 Kurikassa on linjattu tavoitteeksi, että turhista kiinteistöistä luovutaan.

Jurvasta myytäväksi esitettiin joulun alla Sarvijoen koulua, Sällin leirintäalueen rakennuksia sekä osaa kaupungin asunnoista. Jurvalaisen Anne Vuoren esityksestä ainakin tekninen lautakunta asettui sen kannan taakse, että Sällin myyntiaikeista luovutaan.

Suurin huoli lopullisista päätöksistä on Sarvijoella. Vanha koulu on kylätoiminnan keskus. Kyläyhdistys ei koulua näytä ostavan, koska suuren rakennuksen ylläpitokustannuksista riittäisi maksettavaa. Myydäänkö koulu vai ei, se selvinnee joskus tämän vuoden aikana. Lopulliset päätökset kaikista kiinteistökaupoista tekee valtuusto.

Kylien kiinteistökaupat ovat kunnissa syheröisimpiä mahdollisia asioita. Euromäärällisesti asiat ovat pieniä, mutta niihin liittyy valtavasti tunteita ja periaatteita.

Se on selvää, että tyhjiä ja tarpeettomia kiinteistöjä kaupungin ei pidä vuositolkulla lämmittää. Jostakin täytyy myös luopua, jos talouden halutaan olevan kestävää.

Sarvijoen koulu ei kuitenkaan ole tyhjä eikä tarpeeton. Se on kylän elävyyden kannalta huipputärkeä rakennus. Myyntipäätös olisi kaupungilta kova. Toisaalta tasapuolisuus painaa. Muutkin kyläyhdistykset omistavat tilansa itse.

Kyläläisten toivo on siinä, että kaupunki tekisi koulun kohdalla yksilöllisen päätöksen eikä sitoisi sitä nopeaan pakettiratkaisuun. Tässä onnistuminen vaatii vaikuttamistyötä. Vaikka myyntivalmiuttakin Kurikalta täytyy kiinteistöjensä kohdalla löytyä, koulun myyminen Sarvijoelta olisi kylän kannalta aidosti kurjistava päätös.

Jarmo Panula