Päättäjiksi tarvitaan uusia nimiä Jurvasta

Kun joku oikein innostuu moittimaan paikkakunnan asioista tehtyjä päätöksiä, mietityttää onko hän unohtunut, että kunnissa valta päättää asioista on meillä itsellämme.

Neljän vuoden välein käydään kuntavaalit, joissa kuntaan valitaan valtuusto. Kuka tahansa täysi-ikäinen saa asettua ehdolle ja äänestää.

Näin on myös Kurikassa. Kunnan tulevaisuudesta siis päättävät meidän omat naapurimme. Heidän käsissään on se, rakennetaanko Jurvaan aktiviteettipuistoa tai Kurikkaan ja Jalasjärvelle uutta koulua. Jälleen joulukuussa he päättävät, miten kaupungin miljoonat käytetään tulevina vuosina.

Suuria meidän arkeemme vaikuttavia päätöksiä tehdään täällä Kurikassa näiden kuntalaisten kesken. Jos Jurvasta lähtee jokin julkinen palvelu, päätöstä eivät ole tehneet Helsingin herrat tai virkamiehet.

Ensi kevään kuntavaaleihin kaivataan ehdolle uusia jurvalaisia, jotka ovat valmiita tekemään päätöksiä.

Kymmenestä valtuustossa nyt istuvasta jurvalaisesta ainakin kolme jättäytyy vaaleista sivuun. Markku Hydén (sd.), Olli Kangas (kesk.) ja Henry Penttilä (vas.) jättävät yli 350 ääntä uudelleen jaettaviksi. Juttu aiheesta on lehden seuraavalla aukeamalla.

Heidän paikkansa valtuustossa täytyy täyttää. Tilalle tarvitaan fiksuja jurvalaisia, jotka ovat valmiita perehtymään asioihin ja uskaltavat sanoa mielipiteensä ääneen.

Puolueet etsivät nyt ehdokkaita riveihinsä. Ehdokkuutta harkitseville rohkaisuksi käyvät vaikkapa Kaija Nyystin perustelut sille, miksi hän lähtee jälleen ehdolle.

”Miksi? Siksi, että tämä on mielenkiintoista.”

Jarmo Panula