Oikeat tarpeet

Sellan tulevaisuutta pohtinut työryhmä teki rohkean avauksen, kun se otti tiloja käsittelevään keskusteluun mukaan myös kuntalaiset. Suurimmaksi keskustelun aiheeksi on noussut Jurvan kirjaston kohtalo eli sen mahdollinen siirtäminen Sellaan.

Työryhmä ei missään vaiheessa halunnut, että kokonaisuus hautautuu vain yhden asian alle. Se on painottanut, että esimerkiksi kirjasto on vain yksi osa siitä kaikesta, jolla Sellan katon alle saataisiin tulevina vuosina enemmän vilskettä ja vilinää. Moniääniseksi noussut puhe kirjastosta tarkoittaa kuitenkin sitä, että palvelulla ja sen saatavuudella on merkitystä jurvalaisille. Sitä asiaa työryhmä ei ole voinut ja asiasta myöhemmin päättävät tahot eivät voi ohittaa vain olankohautuksella.

Se tiedetään, että työryhmä on kokoontunut ja projektin loppuraportille on suuntaviivat laadittu, mutta virkamiesten pöydälle ja osaksi virallista käsittelyä raportti ei vielä ole edennyt. Sen verran tietoja raportista on kuitenkin ulos tihkunut, että kirjaston siirtoa Sellaan siinä yhä kannatetaan. Sen Jurvan Sanomille vahvistavat myös kaksi työryhmän jäsentä.

Kenen ääntä lopulta kuullaan, kun osa jurvalaisista on vihastunut ajatuksesta, osa ihastunut? Siihen, että Jurvan kirjaston sijaintiin tohditaan koskea.

Lopulta puhuu vain raha. Työryhmän tehtävänä ei ole ollut kustannusten laskeminen. Se on vain miettinyt, millaisilla toimilla Sellan oviin saataisiin lisää liikettä ja kiinteistö arvoiseensa käyttöön. Kurikan kaupungilla on jo nyt valmiiksi sylissään aikamoinen kiinteistöpommi. Taloudellisesti ei ole järkevää, että toimivia kokonaisuuksia ryhdytään huvin vuoksi siirtämään paikasta toiseen, kun oikeaakin tarvetta on.

>>>>>>> Stashed changes