Jurvalaisten äänitorvena

Jurvan asukkaiden äänenkannattajana Jurvan Sanomat tahtoo olla luomassa rakentavaa yhteishenkeä kaikkien asukkaidensa keskuudessa ja kaikilla elämän aloilla. Tämä oli perusajatus, kun Jurvan Sanomat perustettiin vuonna 1976.

Lehden perustajana ja ensimmäisenä päätoimittajana ollut Olavi Kalajainen kertoo lehden alkuvuosia käsittelevässä historiikissa, että kehittyvät kunnat tarvitsivat oman paikallislehden. Kunta, seurakunta ja liike-elämä olivatkin oman paikallislehden tukena, ja Jurvan Sanomista tuli jurvalaisten oma äänenkannattaja.

Kalajaisen lisäksi lehteä olivat perustamassa Ossi Mäntylä ja Jalo Hiipakka. Mäntylä kertoo tässä 45-vuotisjuhlanumerossa, että Turkua ihannoinut Kalajainen otti Jurvan Sanomiin vaikutteita Turusta ja Turun Sanomista. Molempien lehtien nimilogon fontti eli kirjasintyyppi on samantyylinen ja nimi päättyy Sanomat-sanaan.

Jurvan Sanomat saavutti nopeasti paikkansa jurvalaisten sydämissä, ja Kalajaisen toiveiden mukaan se on puhutellut jurvalaisia 45 vuotta.

Lehdellä on pitkään ollut vahva lukijasuhde, sillä Jurvassa ja sen ulkopuolella paikallislehden tilausmäärä on korkea.

Viime vuonna Jurvan Sanomat sijoittui kolmanneksi Uutismedian liiton paikallismediakilpailussa. Palkintoraadin mukaan Jurvan Sanomat on sydämellisen tuttavallisella sävyllään vaikutuksen tekevä, raikas ja hyvin harkittu lukupaketti. Laadukas ja luotettava journalismi oli Kalajaisenkin perusajatus, että jurvalaiset voivat olla ylpeitä omasta identiteetistään.

Ollaan ylpeitä omista kasvujuuristamme myös tulevaisuudessa.

Jarno Ranta