Fiksuja ehdokkaita kaivataan taas

Fiksut ihmiset, teitä tarvitaan taas. Teitä pitäisi saada kuntavaalien kautta päättämään kaupungin asioista valtuustoon ja muiden pöytien ääreen seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

Näissä pöydissä päätetään muun muassa jätehuollosta, kuntayhtymän pyykinpesusta ja lääkärivakanssien määrästä Jurvassa – mainitakseni nyt muutaman asian, jotka ovat herättäneet täällä päin tunteita.

En malta olla toistelematta sitä asiaa, että valta kunnissa todella on viime kädessä kuntalaisilla. Melkein kaikki merkittävät paikalliset päätökset tehdään kokouksissa, joissa istuu tavallisia ihmisiä eri puolilta Kurikkaa. Mukana on hoitajia, yrittäjiä, eläkeläisiä, opiskelijoita.

Jurvassa moni kokee, että Jurva tarvitsee näihin kokouksiin puolustajansa. Se on yksi hyvä syy asettua ehdolle. Olisi surullista, jos nyky-Kurikan pienin kaupunginosa jäisi valtuustossa väkimääräänsä nähden aliedustetuksi siksi, että ehdokkaita ei löydy ja äänestämään ei lähdetä.

Jos siis tuntuu siltä, että sinulla on Kurikan kehitykseen annettavaa, kokeile lähteä ehdolle. Tavallista väkeä siellä muutkin ihmiset ovat, ja homma on taatusti mielenkiintoista.

Yhden toiveen kuitenkin kaikille ehdokkaille esitän. Pyrkikää hahmottamaan kokonaisuuksia ja sitä, miten yksi asia toiseen vaikuttaa. Katsokaa asioita lintuperspektiivistä älkääkä tuijottako pelkästään yksittäisiä asioita.

Jokainen osaa vaatia oman kylätien parantamista, rahaa hoitajille ja kuntoportaita eri kaupunginosiin. Valtuutetulta vaaditaan kuitenkin myös kykyä päättää, mistä säästetään ja mitä jätetään tekemättä – ilman, että jälki on tuhoisaa. Siksi sanon: fiksut ihmiset, teitä tarvitaan.

Jarmo Panula