Yhteisen polun hyödyt

Jurvan lukion ylioppilasjuhlassa ei lauantaina laitettu pipoa silmille eikä piiloteltu päättäneen vuosikurssin hienoja saavutuksia.

Näin ei missään nimessä olisi pitänytkään tehdä. Kurikan kaupungin pienimmän lukion abiturientit nostivat erinomaisilla ylioppilaskirjoitusten tuloksillaan Jurvan lukion ranking-listojen kärkisijoille. Vaikka listauksista ja niiden merkityksistä olisi mitä mieltä tahansa, se ei muuta sitä asiaa, että jurvalaiset nuoret menestyivät ylioppilaskirjoituksissa hyvin.

Ylioppilaat Katri Mänty ja Tuomo Tuppi toivat juhlassa pitämässään puheessa esille, että menestys ei ollut vain ylioppilaiden ansiota. Suuren ansion hienoista onnistumisista he jakoivat koulun henkilökunnalle ja siltä saadulle tuelle.

Menestyminen ja hyvien tulosten saavuttaminen ovat aina monien asioiden summa.

Männyn ja Tupin puheen perusteella Jurvan lukiossa summan muodostavat tuttu ja luottamusta täynnä oleva yhteisö, hyvä yhteishenki sekä laadukas opetus. Lisäksi mukana on suuri määrä opiskelijoiden omaa aherrusta, halua oppia ja ymmärtää. Tätä työtä he ovat jo tehneet peruskoulun ensimmäiseltä luokalta lähtien.

Jurvassa lasten ja nuorten opintopolku varhaiskasvatuksesta lukioon saakka kulkee varsin ainutlaatuista reittiä. Yksi kokonainen ikäluokka mahtuu halutessaan astelemaan samaa polkua pitkin esikouluikäisestä ylioppilaaksi saakka.

Vaikka tiivis yhteisöllisyys ei aina tunnu mukavalta, ei sen merkitystä pidä väheksyä. Tutussa ryhmässä ja ympäristössä on helppo olla oma itsensä, kasvaa sellaiseksi ihmiseksi kuin haluaa. Lisäksi ympärillä on tukiverkosto, jonka varaan voi tarvittaessa heittäytyä.