Hinnoitellaan kylä tyhjäksi

Osassa Kurikan kaupungin omistamissa ja Kiinteistö Oy Kärrykartanon hallinnoimissa vuokra-asunnoissa vuokrat nousevat Jurvassa kesäkuun alussa. Tuleva korotus on lain mukainen, mutta se ei asunnoissa vuokralla olevia asukkaita lohduta. Jokainen vuokraan tuleva lisäeuro on aina pois talouden muista hankinnoista.

Neliöhintoihin tulevaa noin 11 prosentin korotusta Kärrykartano perustelee hintojen harmonisoinnilla. Jurvassa ei siis saa asua huomattavasti halvemmalla kuin muualla Kurikassa. Lisäksi korotuksella haluttiin supistaa myös kaupungin omistamien ja Kärrykartanon omistamien asuntojen vuokrien välillä olevaa eroa.

Vuokria korottamalla yhtiö tekee itselleen osittaisen karhunpalveluksen.

Asukkaille saadaan näin sytytettyä into miettiä asunnon ja jopa asuinpaikkakunnan vaihtamista. Joku heistä myös aina tarttuu mieleen tulleeseen suunnitelman. Vapautuviin asuntoihin on vaikea saada uusia asukkaita ja se näkyy kiinteistöjen käyttöasteessa.

Aktiivisimmat asukkaat ovat jo tehneet hintavertailuja esimerkiksi työssäkäyntikaupunkinsa ja Jurvan vuokra-asuntotarjonnan välillä. He ovat huomanneet, että suuresta kaupungista voi löytää liki samankokoisen asunnon suhteellisen nuoresta kerrostalosta eikä vuokraa tarvitsisi maksaa yhtään enempää kuin mitä he maksavat tällä hetkellä Jurvassa. Lisäksi päivittäinen työmatka lyhenisi, matkustamiseen käytetyt kustannukset pienenisivät, palvelut olisivat lähellä ja aikaa jäisi enemmän myös perheelle tai harrastuksille.

Kurikalla ei ole ollut vuosikausiin varaa menettää työssäkäyvää asukastaan naapurikuntaan. Oma arvonsa on hyvä tuntea, mutta yhtään kylää ei pidä hinnoitella tyhjäksi.

KORJAUS: Täsmennetty, että vuokrat nousevat osassa Kurikan kaupungin omistamissa vuokra-asunnoissa, joita hallinnoi Kiinteistö Oy Kurikan Kärrykartano. Kiinteistö Oy Kurikan Kärrykartano on Kurikan kaupungin omistama kiinteistöosakeyhtiö.