Kolumni: Poliisi, rallikuski ja kauppias

Koululaiset ovat nyt helteisen kesäloman jälkeen suunnanneet kulkunsa kohti koulunpenkkejä. Niin myös minun koululaiseni, joka täyttää tässä kuussa kymmenen vuotta.

Ihan juurihan hän vasta aloitti esikoulun ja haaveili tulevansa isona rallikuskiksi, poliisiksi ja kauppiaaksi. Kysyin millä hän ehtisi hoitamaan noin monta työtä samanaikaisesti. Siihen hän minulle tokaisi, että ihan helposti. Ei hän jokaisena päivänä jokaisessa työssä ole, ja minä kuulemma autan häntä kaupalla.

Lapsien kyky unelmoida on ihailtavaa. Mikään ei ole mahdotonta, vaan kaikki on mahdollista. Kaikkeen löytyy ratkaisu.

Aikuisena eteen astuu usein tiettyjä realiteetteja. Esteitä alkaa toisinaan kasaantua jopa sinne, missä niitä ei ole. Aikuiset alkavat rajoittaa itseään, ja toiset kieltäytyvät kokonaan haaveilusta. Turhaa hömpötystä.

Kolme ammattia samanaikaisesti nyt ainakin on täysin mahdotonta. Kukaan ei ikinä ehtisi olla kolmessa paikassa yhtä aikaa.

Ajaa rallia jossain ulkomailla, pidättää rosvoja ja samalla myydä lihatiskillä kanankoipia. Pomo nyt ei ainakaan tykkäisi, jos kesken pidätyksen sanoisi, että tästä täytyy nyt lähteä vähän rallia ajamaan. By the way, olen koko viikon poissa.

Rallissa kesken tiukan mutkan alkaisi puhelin soida ja työntekijä kaupasta soittaisi, että käsidesit ovat loppuneet ja ovella ostajia on jonoksi asti. Poliisissa olisi piiritystilanne, jonne tarvittaisiin kaikki kynnelle kykenevät.

Entä vapaa-aika? Jäisikö sitä ollenkaan? Jos perhettä edes ehtisi perustaa, puoliso kyllästyisi hyvin äkkiä, kun ei olisi koskaan kotona täyttämässä tiskikonetta.

Burnoutkin siinä tulisi, jos koko ajan vain tekisi töitä. Jollei ennen sitä aja rallissa jotain mutkaa suoraksi ja osu puuhun. Eihän siinä hyvin kävisi, joten parempi on, että vain tyytyy istumaan kaupan kassalla silloin, kun joku muu käskee. Saa palkan tiettynä päivänä ja jakaa laskut jonkun järkevän ihmisen kanssa. Ihmisen, jonka kanssa katsotaan vain turvallisesti yhdessä televisiota.

Aikuinen mieli saattaa toisinaan kovin helposti lähteä kierteeseen, joka johtaa siihen, ettei yksikään unelma ole lopulta järkevä ja mahdollinen. Eteen nousee seiniä, esteitä ja rajoja sen sijaan, että nähtäisiin mahdollisuuksia ja ratkaisuja.

Sitä paitsi viereisen kassan työntekijä lippaa tavaroita aivan liian hitaasti ja juttelee liikaa asiakkaiden kanssa. Hän ei keskity olennaiseen. Kehtasi vielä kysyä juhannukseksi vapaapäivää, vaikka silloin makkaroita vasta myydäänkin.

Mitä pahaa voisi tapahtua, jos uskaltaisimme haaveilla enemmän niin kuin lapset? Nähdä enemmän mahdollisuuksia esteiden sijaan ja kulkea kohti haaveitamme. Haaveet toki muuttuvat matkan varrella. Pojallanikin on jo ihan uusia haaveita. Kolme ammattia ei enää innosta häntä. Pääasia kuitenkin, että annetaan lasten haaveilla ja nähdä mahdollisuuksia. Voitaisiinko me aikuiset ottaa lapsilta myös hiukan oppia? Uskalletaan itsekin unelmoida rohkeasti ja nähdä mahdollisuuksia mahdottomuuksien sijaan.

Henna Nevala

Jurvan Sanomien toimittaja