Kolumni: Olipa kerran täydellinen Jurva

Olipa kerran Jurva, jossa kaikki oli täydellistä.

Siellä ihmisillä oli tapana ajella maanteitä edestakaisin ihan ilokseen, niin sileitä ja kuopattomia ne olivat Närvijoelta Koskenkorvan rajalle asti.

Talvisin kaikki tiet olivat aurattuna aina. Siis aivan aina. Rahaa tiestön kunnossapitoon oli niin mahdottomat määrät, että auraajia oli palkattu ajelemaan pitäjää edestakaisin kellon ympäri, satoi tai paistoi.

Vanhustenhoito oli loistavaa. Ihmiset hankkiutuivat hoidettaviksi pelkästään parantaakseen elämänlaatuaan. Kotihoitajat istuskelivat rupattelemassa ihmisille puutarhakeinuissa pitkin kyliä kunnan palkkaamana.

Kylillä oli kouluja, kuten ennen vanhaan. Niitä pidettiin vaikka kuudelle tenavalle. Kouluruoat valmisti silti kouluilla oma keittäjä, joka aloitti aamunsa hakemalla raaka-aineet paikallisilta tuottajilta.

Paikalliseen Facebook-ryhmään ilmestyi jatkuvasti paikallisten päättäjien keskustelunavauksia: mitä kivaa teille saisi tänään olla? Sitten kaikki toiveet toteutettiin.

Parissa vuodessa Jurvaan nousi padel-halli, tekojäärata ja niin edelleen.

Yhtäkkiä herään. Kaikki tämä taisikin olla vain unta. Unen ja valveen rajamailla ääni unimaailmasta huutaa kuitenkin vielä perääni: ”Verot alas, palvelut ylös, totta kai se onnistuu!”

No, leikki sikseen. Aivan vakavasti puhuen maaseudun ikääntyvien paikkakuntien palvelutaso on mielenkiintoinen keskustelunaihe.

Konsultit esittivät hiljattain hoivapalveluistamme huolehtivalle kuntayhtymälle, että vanhusten palveluasumisesta voisi säästää pari miljoonaa euroa. Suuria säästösummia löytyi parhaiten sieltä, koska volyymit ovat suuret juuri vanhustenhoidossa.

Päättäjämme ovat vuosia katsoneet, että säästää pitäisi. Sen takana on aivan simppeliä matematiikkaa.

Tuoreimmat saatavilla olevat Tilastokeskuksen tiedot Jurvasta kertovat, että Jurvassa on hieman yli 1 300 työllistä. Eläkeläisiä on vajaa 1 500. Alle 15-vuotiaita lapsia on hieman alle 500, opiskelijoita reilu 200.

Tilastot ovat pari vuotta vanhoja, mutta pitänevät suuruusluokaltaan kutinsa. On vaikea nähdä sitä yhtälöä, jolla tällä väestörakenteella palvelut paranisivat huikeasti.

Tai on minulla leikkimielinen ehdotus. Jos olisin Jurvan diktaattori, lähtisin pitkälle polkupyöräretkelle. Tämän retken aikana tiputtaisin jokaisen jurvalaisen postilaatikkoon blanketin.

Jokainen voisi tähän blankettiin rastita tiedon siitä, mihin julkiseen palveluun hän haluaa satsattavan ja kuinka paljon. Vanhukset: paljon, herrojen palkat: vähän, ja niin pois päin. Sitten räknättäisiin, mitä lysti kustantaa ja pantaisiin verot sitä mukaa.

Olen joskus puolivakavissani miettinyt, lisäisikö tämä ihmisten onnellisuutta ja luottamusta yhteiskuntaan? Kun kerran kukaan ei halua säästää kouluista eikä vanhustenhoidosta, niin lakataan sitten säästämästä ja pannaan päinvastoin paukkuja lisää, maksoi mitä maksoi.

Säästäisikö se kuluja muualta, kun kaikista pidettäisiin loistavaa huolta? Vai onko tämä yhä pelkkä kaiku unimaailmasta?

Voisiko tällaisen rinnakkaisen kokeiluyhteiskunnan perustamiseen saada vaikka Leader-tukea?

Jarmo Panula, Jurvan Sanomien päätoimittaja