Kolumni: Mahdollisuus

Sinusta ei koskaan tule toimittajaa. Olet liian ujo toimittajaksi. Näin minua kannustettiin yläasteella, kun haaveilin urasta toimittajana.

Vaikka unelmani lannistettiin, en antanut sen estää omia tavoitteitani. Hain työharjoitteluun Laihialla ilmestyvään Kyrönmaa-paikallislehteen ja pääsin sinne. Jo sitä ennen olin kirjoittanut samaan lehteen pesisjuttuja pikkuveljeni otteluista. Ensimmäinen virallinen juttukeikkani suuntautui Laihian entiselle meijerille, jossa oli moottorisahan luovutus seurakunnalle. Se jännitti niin paljon, että kävin jännityskakalla pari kertaa. Jutusta tuli hirvittävä ja kuvista vielä hirvittävimpiä. Ajattelin, että tässä oli urani toimittajana.

Onneksi en lannistunut vaan jatkoin eteenpäin. Harjoittelun jälkeen pääsin lehden avustajaksi ja sain juttukeikan hirvipäivällisille laihialaiselle koululle, jonne oli kotoani matkaa yli kuusitoista kilometriä. Oli talvi ja kova pakkanen. En kehdannut sanoa pomolleni, ettei minulla ollut autoa käytettävissä. Niinpä poljin kolmivaihteisella ja ruosteisella polkupyörällä tekemään juttua. Onneksi sain juttupaikalla syödä lämmintä keittoa, että jaksoin ja ennen kaikkea tarkenin polkea kotiini toiset yli kuusitoista kilometriä. Palkkioksi jutusta sain viisikymmentä markkaa, joka on alle kymmenen euroa, josta vähennettiin vielä verot ja työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksut. Tämä juttumatka opetti, ettei toimittajan työ ole aina helppoa, mutta koskaan ei kannata luovuttaa.

Pääsinhän tämän ansiosta tekemään lisää juttuja Kyrönmaan toimitukseen ja sain kirjoittaa niitä sähkökirjoituskoneella. Nykyaikaisesta toimitusjärjestelmästä ei ollut tietoakaan. Kun juttu oli valmis, se tulostettiin ja lähetettiin faksilla latomoon. Siellä jutut, otsikot ja ilmoitukset leikattiin saksilla ja liimattiin lehden sivuille taittopöydällä. Kuville jätettiin omat paikat, koska ne rasteroitiin kirjapainossa painokuntoon. Nykyään kaikki tapahtuu tietokoneella.

Toimittajaurani alkuvuosina valokuvat valmistettiin itse toimituksessa. Kyrönmaa-lehdessä se tapahtui vessassa, jossa olivat kehite- ja kiinnitepöntöt. Kuvien valmistaminen säkkipimeässä oli hankalaa, mutta itse tehdyt kuvat tuntuivat käsitöiltä aivan eri tavalla kuin nykyiset digikuvat. Kerran unohdin laittaa oven lukkoon, ja tietysti juuri silloin toimituksen toinen työntekijä avasi oven. Kaikki kuvat valottuivat. Oli taittopäivä ja tuli tulipalokiire ottaa uudet kuvat seuraavan päivän lehteen.

Minulla on toinenkin huono kokemus valokuvien valmistamisesta. Tulipalo oli polttanut Pohjankyrön toimitusrakennuksen, ja lehteä tehtiin väliaikaisesti Isonkyrön kunnanvirastossa poliisin toimipisteessä. Kuvat valmistettiin poliisin sosiaalitiloissa, jonne tietysti jäin takalukkoon työpäivän viimeisen tunnin aikana. Huusin kurkku suorana, että päästäkää minut pois, sillä kännykkää ei ollut.

Onneksi yksi työkaverini oli vielä töissä ja kuuli huutoni. Ei tarvinnut viettää yötä syyttömänä poliisin sosiaalitiloissa.

Vuodet paikallislehdissä kasvattivat ujosta pojasta rohkean toimittajan ja pääsin maakuntalehtiin, kaupunkilehtiin ja myös Ilta-Sanomiin ja Yle Urheiluun tekemään lehti-, televisio-, radio- ja nettijuttuja. Ilman paikallislehtitaustaani en olisi nyt toimittaja. Onneksi silloinen työnantajani antoi minulle mahdollisuuden, vaikka olinkin ujo.

Jarno Ranta

Jurvan Sanomien vs. päätoimittaja