Kolumni: Liian nopeaa hätäilyä

Suomessa luovuttiin syksyllä liian nopeasti koronarajoituksista, ja koronapotilaiden määrä kasvoi huolestuttavasti. Tauti levisi etenkin rokottamattomien keskuudessa.

Alun perin rajoituksista piti luopua vasta sitten, kun rokotekattavuus on koko Suomessa vähintään 80 prosenttia. Valtaosa rajoituksista kuitenkin päättyi, vaikka rokotekattavuus oli kaukana alkuperäisestä tavoitteesta. Jäljelle jäivät lähinnä vain ravintolarajoitukset leviämisvaiheen alueilla.

Vielä olisi pitänyt malttaa ottaa rauhallisesti. Esimerkiksi Tanskassa viimeisetkin rajoitukset poistettiin ja koronapassista luovuttiin syyskuussa. Viime viikon uutiset kuitenkin kertoivat, että sairaalahoitoa vaativien tartuntojen määrä oli kolminkertaistunut ja rajoituksia taas palautettiin. Suomen hallituskin heräsi vihdoin viime viikolla, ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru patisti taas alueita toimiin. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston määräämä kolmen viikon kokoontumisrajoitus astuikin voimaan maanantaina Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla. Kiellettyjä ovat sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleisötilaisuuksiin kuuluvat yhteislaulutilaisuudet, joihin osallistuu yli 100 ihmistä ja joissa on käytössä katsomotiloja, missä kaikille osallistujille ei ole määritelty istumapaikkoja. Kokoontumisrajoituksia on tullut myös muun muassa Varsinais-Suomeen, mutta ne eivät koske tilaisuuksia, joissa vaaditaan koronapassi.

Kun valtiojohto ehti jo linjata, että rajoituksista luopuminen oli oikea-aikaista, osa kansalaisista alkoi elää kuin koronaa ei enää olisikaan. Maskien käyttö vähentyi, ja turvaväleistä luovuttiin osittain.

Olin todistamassa eräässä kaupassa episodia kassajonossa. Viidestä asiakkaasta kolmella ei ollut kasvomaskia. Yksi maskittomista aivasteli ja pyrki lähes toisten iholle kiinni.

Lipsumista on tapahtunut myös työpaikoilla. Vaikka Etelä-Pohjanmaan alueellinen koronayhteistyöryhmä on suositellut etätyötä marraskuun loppuun asti, monilla työpaikoilla on palattu lähityöhön joko kokonaan tai osittain. Työkavereita on kiva nähdä pitkän tauon jälkeen, mutta vielä pitäisi jaksaa ottaa varovasti. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla on tänä syksynä todettu koronatartuntoja ennätysmäärä.

Tuntuukin oudolta, että koko tähänastisen pandemian pahimpana aikana ihmiset ovat palanneet jopa kokonaan lähityöhön, mutta tekivät ainoastaan etätöitä silloin, kun tilanne oli nykyistä jopa huomattavasti parempi.

On hienoa, että ihmiset ovat käyneet ottamassa koronarokotteen. Siitä huolimatta ei pidä tuudittautua siihen, ettei korona enää voi tarttua. Tiedän tapauksia, joissa osa perheenjäsenistä on saanut ikävän koronan kahdesta rokotuksesta huolimatta. Mutta loputtomiin ei voi eristäytyä neljän seinän sisälle, vaan pitää myös elää.

Pääministeri Sanna Marin ehti jo väläyttää, että koronapassin käyttöä halutaan laajentaa mahdollisesti laajasti työpaikoille. Marin kuitenkin myönsi, että asia voi olla ongelmallinen perustuslain kannalta. Koronapassi on närkästyttänyt kansalaisia, ja työpaikoilla vaadittavaa koronapassia vastustava kansalaisaloite etenee eduskuntaan. Lakialoitteessa todetaan, että koronapassi työpaikoilla jättäisi ihmisiä työelämän ulkopuolelle ilman heidän omaa tahtoaan.

Jarno Ranta

Jurvan Sanomien vs. päätoimittaja