Kolumni: Sananparsi Jurvasta heräsi eloon pakkasella

Jokaiselle meistä on varmasti joskus tullut vastaan sellaisia päiviä, kun ihan kaikki vastustaa. Silloin sitä miettii, miksi tänään ylipäätään heräsin.

Kohtasin alkuvuodesta yhden juuri tällaisen päivän. Valmistauduin aamulla iloisesti lähtemään kohti lehden toimitusta.

Autolle päästessäni huomasin, että webasto ei ollutkaan päällä, vaikka se oli ajastettu lähtöäni varten.

Ulkona oli yli kahdenkymmenenviiden asteen pakkanen. Käynnistäessäni autoa se ei inahtanutkaan. Soitin vanhemmilleni ja pyysin heiltä autoa lainaksi. Viimein pääsin lähtemään kohti Jurvaa.

Vähän ennen Sellaa tämäkin auto alkoi kuitenkin temppuilla. Sain auton kuin ihmeen kaupalla parkkipaikalle ennen kuin se sanoutui kokonaan irti yhteistyöstä.

Olin sopinut haastattelun kirjastoon, mutta seisoin yli kahdenkymmenenviiden asteen pakkasessa Sellan pihassa.

Soitin kirjastoon ja sanoin, että nyt tuli vähän mutkia matkaan. En taidakaan päästä paikalle, en ainakaan sovittuun aikaan.

Kirjastosta tarjouduttiin ystävällisesti hakemaan minut. Voi sitä kiitollisuuden määrää, kun pääsin istumaan kirjastonhoitajan lämpimään autoon, apukuskin paikalle.

Haastattelun jälkeen kävelin kirjastosta toimituksen ovelle ja kaivoin avaimet esiin. Ajattelin, että sisällä lämpimässä on hyvä järjestellä autoasiaa.

Toimituksen ovi ei kuitenkaan suostunut aukeamaan. Tungin avainta lukkoon, mutta mitään ei tapahtunut. Yritin ystävällisesti ja sitten vähemmän ystävällisesti.

Kävin ostamassa lukkosulaa. Ei auennut. Ohi kulkeva nainen pysähtyi auttamaan, mutta ovi pysyi visusti lukossa.

Ennen kuin ehdin pyytää apua, oli ympärilläni jo liuta ystävällisiä jurvalaisia. Kaikki tuijotimme kilvan sinnikkäästi kiinni pysyvää ovea ja sovitimme avainta lukkoon vuoron peräään.

Kului lähemmäs tunti, ennen kuin ovi saatiin viimein auki. Pakkasessa tuo aika tuntui ikuisuudelta.

Viimein pääsin kuitenkin sisälle järjestelemään parkkipaikalla kököttävälle autolle huoltoa.

Paikallinen korjaaja kävi noutamassa auton ja onnekseni siitä ei löytynyt mitään sen suurempaa vikaa.

Epäonnekseni yksi osa piti kuitenkin tilata, joten en päässyt jatkamaan matkaa autolla enää saman päivän aikana. Sinä päivänä vastusti myös hakijan saaminen Jurvaan.

Luovutin. Peruin päivän loput keikat, ja toimituksen auton päätin jättää ihan suosiolla kokonaan rauhaan.

Tilasin taksin ja menin suorinta tietä kotiin. Taksikuski kertoi, että hän oli sinä päivänä pelastanut monia muitakin ihmisiä. En siis ollut ainut, joka olisi mielellään nukkunut tämän päivän yli.

Töitä en koko päivän aikana ehtinyt tehdä juurikaan kirjaston haastattelua lukuun ottamatta.

Onneksi päätoimittajakaan ei silti lynkannut minua. Päinvastoin.

Se miten paljon sain apua ja ymmärrystä yhden päivän aikana lämmittää mieltäni vieläkin, vaikka ihan kaikki muu menikin mönkään.

Tuona päivänä taisin tajuta, mitä vanha sananparsi ”Jurvassa turvassa” tarkoittaa.

Henna Nevala

Jurvan Sanomien toimittaja