Kolumni: Kakskymppiset ja piste

Viisikymppiset on iso juhla. Mistä johtuen se päivä on tärkeä, jolloin syntymästä on kulunut viisikymmentä vuotta? Miksi kaikki muutkin päivät eivät olisi juhlimisen arvoisia? En keksi vastausta. Mutta minulla on aina paljon enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Mohikaani on ollut kaksikymmentä vuotta mukana Jurvan Sanomissa sormineen. Syntymää ei juhlittu. Mistä sekin johtuu, että syntymiä ei juhlita ennen kuin on kulunut vuosi?

Olen siis ollut täällä töissä 20 vuotta. Olen ollut paikalla aina ajoissa. Tai siis en minä, vaan kirjoitukseni. Ei työ tekijää kaipaa, vaan lopputulosta.

Millaista olisi ollut olla olematta Jurvan Mohikaani? Tuohon kysymykseen on hankala vastata. Millaista olisi, jos ei olisi syntynytkään?

Helpompi on vastata millaista se on ollut olla Jurvan Mohikaani. Mielenkiintoista, mielekästä, mieletöntä. Olen järjestellyt paperille satojatuhansia kirjoitusmerkkejä.

Mohikaanilla ei ole kaikki kanat orrella ja riekot kiepissä. Mutta älykkyyshän on kaikilla vain osamäärä. Ei täysmäärä.

Intiaanikeskiviikon Mohikaaneissa mahdollisesti jotkut kirjaimet ovat olleet enempi kuin osiensa summa.

Paljon olen aikonut tehdä. Kerran aikomukseni oli tehdä leikkisä kirjoitus leikkisten kirjoitusten leikkisyydestä. Mutta leikkisyys loppui lyhyeen.

Juonipaljastus. Mohikaanius on vain peitetoimintaa. Olen sellainen valepakinoitsija. Oikeasti olen laskelmoija, laskija, kirjanpitäjä.

Olen luovan homman ihmisiä. Kyllä, kirjanpito on yhtä luovaa kuin mohikaanius. Molemmissa suunnitellaan ja toteutetaan asioita. Toisessa kirjaimilla, toisessa luvuilla. Ennen Mohikaaniksi ryhtymistä oli vain yhden prosentin mahdollisuus, että tällaiseen päädyn. Sitten kun ura urkeni, hoksasin, että yhden prosentin todennäköisyys on toteutuessaan sata.

Mohikaanin tehtävä? Sama kuin sanojen tehtävä. Sanat ovat maailman mahtavimpia vaikuttajia. Kirjoitus antaa ajatukselle ääriviivan. Lukija täyttää viivojen sisustan.

Tässä on se otsikossa lupaamani piste. Mohikaanin viimeinen.

Jurvan Mohikaani