Le­vy­tys­so­pi­mus irtosi An­nu­kal­le ra­dio­soi­tol­la

Annukka Heikkilä sai joku aika sitten Facebookin artistisivulleen viestin ”joltain Karilta”.

Kari oli Suomen Musiikki -levy-yhtiön toimitusjohtaja Kari Hynninen. Hän oli kuullut Heikkilän kappaleen radiossa ja oli varma, että artistilla on jo levytyssopimus. Kun hän sai kuulla, että näin ei ole, otti Hynninen Heikkilän oman yhtiönsä listalle.

Heikkilä julkaisee musiikkia etunimellään. YleX:n Venla Kokkonen oli löytänyt Annukan tekemän kappaleen ja nosti sen uutta musiikkia soittavaan radio-ohjelmaansa.

Sen jälkeen kappale on noussut tasaisesti aina B-soittolistalle asti. Tällä soittolistalla ovat toiseksi eniten soivat kappaleet.

– On vaikea ymmärtää, mitä se käytännössä tarkoittaa. Tietääkö sen joku? Onko joku kuullut sen?

Sähköä-kappaleen lisäksi Annukan Kissanminttua- sekä Seuraan sua -kappaleet ovat soineet radiossa.

Heikkilä on kotoisin Jurvan Koskimäestä. Hän muutti lukion jälkeen, vuonna 2007, Pirkanmaalle opiskelemaan media-alaa.

– Olin ihan varma, että minusta tulee asianajaja. Olin hankkinut pääsykoekirjatkin. Menimme lukiosta tutustumaan eri koulutuksiin ja sain kuulla, mitä audiovisuaaliseen koulutukseen kuuluu. Hurahdin siihen heti!

Heikkilä on ollut nyt vuoden ajan töissä viihdelehti Starassa. Heikkilä on toiminut musiikkivideoiden tuottajana sekä tuotantopäällikkönä televisio-ohjelmissa.

– Tuotantopuoli on ihanaa ja stressaavaa. Siihen kuuluu ”ammattina säätäminen”-ajatus. Nyt olen tykännyt toimittamisesta paljon ja Starassa on hyvä työhenki.

Jurvassa Heikkilä soitti musiikkikerhoissa. Uusitalon Juhan kanssa hän teki musiikkia ja kokeili taitojaan. Nykyään hän ei enää Jurvaan muuttaisi, sillä media-alan työt ovat toisaalla.

– Jurva oli ihana paikka kasvaa ja siellä on ihana käydä. Nyt lähdemme jouluksi sinne.

HANNELE YLI-VIITALA

Lue koko juttu Annukka Heikkilästä 23. joulukuuta ilmestyneestä Jurvan Sanomista.

Mainos
Jurvan Sanomien pelit

Pelaa Jurvan Sanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä