Kurikan uimahalli Molskiksessa ja Jalasjärven uimahalli Polskiksessa on tästä päivästä alkaen otettu käyttöön ajanvaraus.
Syynä on Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 4. tammikuuta tekemä päätös, jonka tarkoituksena on vähentää lähikontaktien aiheuttamaa koronavirustartunnan riskiä erilaisissa sisä- ja ulkotiloissa. Päätös on voimassa 7.-31.1.2022.
Kaupungin tiedotteen mukaan ajanvarauskäytännöllä rajataan uimahallin asiakasmäärä sellaiseksi, että turvavälit voidaan säilyttää. Molskiksessa voi olla kerrallaan 40 asiakasta ja Polskiksessa 15. Vuoroja voi varata netistä tai soittamalla uimahalliin.
–Jos asiakas saapuu uimahalliin ilman ajanvarausta ja uimahallissa on kyseisenä aikana vielä tilaa, ajanvaraus onnistuu myös paikan päällä uimahallissa, kertoo vs. liikuntatoimen päällikkö Samuli Mäenpää Kurikan kaupungilta tiedotteessa.
Lisäksi uimahallien siivousta tehostetaan, ja asiakkaat ohjataan pukuhuoneisiin mahdollisimman etäälle toisistaan.
–Jokaisella kävijällä on vastuu huolehtia omalta osaltaan terveysturvallisesta uimahallikäynnistä, muistuttaa Mäenpää.
Myös liikunta- ja nuorisotiloihin koronarajoituksia
Perjantaina Kurikan kaupungin vapaa-aikatoimi ilmoiti, että se laatii kirjalliset suunnitelmat siitä, miten sen tiloissa toteutetaan Avin päätöksessä asetetut velvollisuudet. Tällaisia tiloja ovat uimahallien lisäksi muun muassa liikuntahallit ja koulujen liikuntasalit, joissa on perusopetuksen ulkopuolista toimintaa; monitoimitalo (Monnari), nuorisotilat, kuntosalit ja kirjastot.
Näissä tiloissa toimivien, esimerkiksi urheiluseurojen, on tehtävä myös kirjallinen suunnitelma, kuinka ne toiminnassaan toteuttavat Avi:n päätöksessä asetetut velvollisuudet.
Kaupungin kaikissa kolmessa nuorisotilassa (Kurikan keskustan Kurnu, Jalasjärven Wilhola ja Jurvan Nuorisotila) on 7.–31.1.2022 voimassa 20 hengen kävijärajoitus. Nuoriso-ohjaajat opastavat nuoria tarkemmin rajoituksen käytännön järjestelyissä.
Aluehallintoviraston määräyksen mukaisesti kaupungin hallinnoimissa liikuntatiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokouksien suurin sallittu ryhmäkoko on 20 ihmistä 31. tammikuuta asti. Määräys koskee aikuisten harrastustoimintaa.
Liikuntatoimen omien, suurempien liikuntaryhmien (yli 20 henkilöä) osalta kauden aloitukset siirtyvät viikolle 4. Muut, pienemmät liikuntatoimen ryhmät alkavat normaaliaikataulujen mukaisesti.
–Lasten ja nuorten harrastustoiminta jatkuu terveysturvallisuustoimia lisäämällä. Harrastustoimintaan osallistutaan vain täysin oireettomana. Suosittelemme, että vanhemmat tai saattajat odottavat ulkotiloissa. Jos lapsi tarvitsee saattajaa sisälle, saattajan tulee noudattaa hygienia- ja turvaohjeita, tiedotteessa todetaan.
Juttua on päivitetty 7.1.2022 klo 15.47 liikunta- ja nuorisotilojen rajoituksilla.